Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tee-se-itse hiusten mustatee-naamio

eli mustanaamio :P Löysin netistä vinkin, että mustalla teellä saisi syvennettyä hiusten punaista ja tummaa sävyä. Tee ei suoranaisesti värjää, vaan vaikutuksen pitäisi näkyä pidemmän ajan kuluessa. Tänään sain viimein kiikutettua mustaa teetä kaupasta, joten kemialliset kokeet pääsivät alkuun! Päätin testata teetä naamion muodossa, ja päädyin seuraavanlaiseen reseptiin:

jauhemaista, vihreää kosmetiikkasavea
kaksi pussia mustaa teetä
kupillinen vettä
(tippa eteeristä öljyä, jos haluaa, itse käytin ylang ylangia)

Keitin ensin veden ja annoin kahden teepussin hautua siinä niin kauan, että vesi jäähtyi reilu kädenlämpöiseksi. Kaadoin tyhjään mukiin vuoron perään savijauhetta ja teetä samalla sekoitellen. Seoksesta kannattaa tehdä vetelää, muttei vetistä (suunnilleen hiusvärin paksuista). Lopuksi laitoin sekaan tipan ylang ylangia. Levitin seoksen varovasti sormilla kosteisiin hiuksiin, linttasin hiukset kasaan, lisäsin sormilla vielä vähän teetä ja annoin vaikuttaa puoli tuntia. Kun olin pessyt naamion pois ja antanut hiusten kuivaa itsekseen, tuntui ainakin päänahka rauhoittuneelta ja tukka mukavan pehmeältä. En tiedä kuvittelenko vain, mutta mielestäni hiusten sävy on hivenen eloisampi (ei kuitenkaan eri värinen). Kiiltoa ainakin löytyy :)

Aion itse ottaa tästä viikottaisen rutiinin kun tuota teetäkin tuli kerralla ostettua ihan hirveän iso paketti. Pitää raportoida sitten, mitä tapahtuu :)

4 kommenttia:

Maija Haavisto kirjoitti...

Minä värjään hiuksia punaisiksi hennalla. Perinteinen tapa on sekoittaa henna sitruunamehuun (ja veteen), mutta nykyään yhä useampi sekoittaa kahviin tai teehen. Toiset väittävät, että tee tekee hennasta punaisempaa, toisten mielestä ruskeampaa/vähemmän punaista... En ole uskaltanut kokeilla, jos siitä tuleekin vähemmän punaista. Plus ihoni alkaa kuoriutua kaikista vihreää teetä sisältävistä kasvorasvoista, vaikka voin juoda teetä ongelmitta, en tiedä miksi.

Teessä on ainakin tanniineja, jotka ovat astringenttejä eli supistavia. Siten se tekee varmaan ainakin rasvoittuvalle päänahalle hyvää. Onhan siinä toki paljon muutakin, antioksidantteja sun muita. Savi varmaan myös rauhoittaa päänahkaa. Ylang ylanginkin pitäisi olla hyvää juuri päänahan rasvoittumiseen, itse sitä toiveikkaana sekoitin omaan hennaani tänä aamuna. Vihdoin löytyi sillekin käyttöä (en oikein tykkää siitä tuoksuna).

Kristiina kirjoitti...

Kiitos asiapitoisesta kommentistasi! :) Minultakin on lapsena äiti värjännyt moneen kertaan hiukset hennalla. Muistelen, että sen myynti kaupoissa väheni jossain välissä(?), ja teininä taisin siirtyä voimakkaampiin teollisuusväreihin. Olen itsekin miettinyt aina välissä hennaamista, mutta pelkään vähän tyvikasvua ja värjäyskoukkuun jäämistä, kun viimein olen saanut kasvatettua oman värini takaisin... Jääkö hennauksesta kuinka selvä tyvikasvu? En muista
enää, kun edellisestä kerrasta on
niin paljon aikaa.

Tee kyllä tuntui tosi hyvältä juuri päänahalle, ja savi myös, mutta ei varmaan kannata kokeilla, jos iho teehen herkästi reagoi. Olen ollut saven suhteen aika yllättynyt, en olisi ikinä älynnyt tehdä hiuksille ja päänahalle savinaamiota, jos paketissa ei olisi lukenut :) Ylang ylangia käytän myös pesun jälkeen etikkahuuhtelun seassa. Tuoksu on kyllä tosiaan niin voimakas, että siitä joko tykkää tai ei.

Maija Haavisto kirjoitti...

Oho, tuleepa vähän myöhäinen vastaus, mutta kun kysyit... Hennasta sanotaan, että siitä ei pitäisi tulla pahaa tyvikasvua, itse en vielä osaa siitä sanoa. En tiedä onko kyse siitä, että se voi jotenkin mennä hiusta "pitkin" ylöspäin, koska kyllähän sillä voi värjätä aika voimakkaastikin. Mutta kyse on eniten siitä, että kauanko sitä pitää päässä. Jotkut pitävät vain vartin, jolloin saa lähinnä upeaa kiiltoa ja vähän rakennepaikkausta/tuuheutta, toiset pitävät vuorokaudenkin, jolla voi saada jo aivan huikean punaisen tukan, etenkin jos sitä tekee useamman kerran. Toiset myös laimentavat hennaa esim. jugurtilla, koska eivät halua varsinaisesti värjätä.

Jos kyllästyy hennaan, voi värjätä vain juuria aina vähemmän aikaa kerralla (tai laimennettuna). Hennan päälle voi jossain määrin värjätä kemikaaliväreillä, mutta kokonaan pois sitä ei oikein saa. Jotkut saitit väittävät, että lämpimällä mineraaliöljyllä se lähtee, ja ainakin vaalennettua sitä saa sulfaatillisilla shampoilla.

Kristiina kirjoitti...

Kiitoksia pienestä infopaketista :) En varmaan ainakaan vielä rupea varsinaisesti värjäilemään tuota tukkaa, mutta joskus voisi miettiä sävytystä/hennaglossausta. Saa nyt nähdä, kuinka kauan tähän omaan väriin on tyytyväinen, kun kyllästyn yleensä helposti :P