Tietoja minusta

Oma valokuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Jouluisia kuulumisia






Itsenäisyyspäivänä sain laitettua suurimman osan joulukoristeista paikoilleen. Tänään sitten askartelin vielä noita appelsiini-neilikka-tuoksupalloja ja laitoin pikkuisiin glögimukeihin maustesekoitusta (neilikka-rakuuna-kaneli) :) Tänä jouluna en ole jaksanut olla niin ahkera kuin vuosi sitten. Lahjat on pääosin ostettu kaupasta, eikä koristeitakaan ole oikeastaan tullut tehtyä. Valmistumisstressin lauettua olen päättänyt vain keskittyä kevyeen kodinhoitoon ja niiden käsitöiden värkkäilyyn, jotka nyt olisi kuitenkin tarkoitus saada jouluksi valmiiksi. Äipälle aion antaa sateenkaarilapaset ja miehelle on tekeillä painatus t-paitaan :)

Joulunodotuksen ohessa odotin tämänviikkoista rakenneultraa. Jännitin ihan kaikkea: onko lääkäri kiva? onko pieni kasvanut hyvin? ja kumpihan sieltä mahtaa olla tulossa? Kaikki oli onneksi hyvin ja sukupuolestakin saatiin todennäköinen veikkaus. Lääkäri meinotteli, että tyttö olisi tulossa :)


Maha on kasvanut ihan hurjana ja alan jo tosissaan tuntea itseni "raskaaksi" :D Lenkeillä taaperran miehen perässä, eikä kyykkiminen sun muu ole enää niin yksinkertaista kuin ennen. Yhdessä välissä jalat ja selkä meinasivat alkaa kipuilemaan, mutta onneksi magnesium ja ekstraviltti nukkuessa on auttanut kolotuksiin. Mötkylä potkii joka päivä viimeistään iltasella, välillä enemmän (jopa niin että maha heilahtaa o.O) välillä vähemmän. Yleensä jos itse olen oikeen hyvällä tuulella, riehuu pienikin mahassa tarmokkaammin :)

Tuosta miehelle väsäämästäni t-paitapainatuksesta voisi postata vielä ihan erikseenkin, kunhan saisin aikaiseksi kiinnittää tekemäni kuvan silittämällä. 

4 kommenttia:

B. N. kirjoitti...

Tuo nalle on tosi söpö!

Oletpa sinä jaksanut laittaa koristeita esille, minulla on yksi ainoa joulutähti. :D Niin ja oli joulutähti-kukkakin, se kuoli viikossa!

Kiva kuva tuo viimeinen. :)

Kristiina kirjoitti...

Kiitos B.N.!

Nalle on meijä halinalle ^^ Yleensä sillä on päässä sombrero, jouluisin sitte tonttulakki :D

Meilläki on oikeestaan vähemmän koristeita ku yleensä, kun en oo mahoineni viittiny kurotella ja tonkia "suurta joulukoristelaatikkoa" vaatehuoneen syövereistä... Joulukukkia en oo ees yrittäny ku ei tavallisetkaa pysy elossa :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos paketista! Minä pistin maanantaina sinne päin yhden jutun, toivottavasti tulee ajoissa perille. :) / B. N. Lukuhoukka

Kristiina kirjoitti...

Olepa hyvä,ja kiitos :) Me ollaan koko viikko kotona, joten eiköhän se ehi tulla.