Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

maanantai 31. joulukuuta 2012

Mitä sitä on tullutkaan tehtyä - eli vuosi 2012

Tänään kaipasin oikein kovasti hyvän mielen ajatuksia, joten ajattelinpa minäkin sitten koota mennyttä vuotta :) Tämä vuosi on mullistanut elämää monella tapaa, mutta veikkaan, että ensi vuodesta on tulossa vieläkin mullistavampi, kunhan kaikki vaan menisi edes suunnilleen suunnitelmien mukaan.

Mutta siis, asiaan...

Vuoden 2012 alussa olin vielä opiskelija. Gradu oli aikalailla lähtökuopissa ja valmistuminen pienenä etäisenä pisteenä jossain tulevaisuudessa. Odotin sen kuitenkin tapahtuvan joskus tulevan vuoden aikana, ikuisena optimistijollana oikeastaan jo alkusyksystä (:D).


Ihan konkreettinenkin askel lopullisen valmistumisen suuntaan otettiin alkuvuodesta kun valmistuin kandiksi. Samalla mies sai myös omat paperinsa ja pääsi ihmettelemään työelämän pyörteitä. Minun opiskeluni jatkuivat gradun ja rästikurssien merkeissä pitkin kevättä.

Alkuvuodesta vietimme miehen kanssa myös viidettä vuosipäivää. Käytiin Kemin lumilinnassa ja nähtiin hassuja palleroita. Samoihin aikoihin koin myös varmaan jonkin tilapäisen mielenhäiriön, kun löysin itseni monen vuoden tauon jälkeen hiihtoladulta :D Talven saldoksi taisi tosin jäädä n. 20 kilometriä...




Keväällä opiskelusuma saavutti huippunsa, ja siitä selvittyäni aloin haaveilla jo kuumeisesti kesästä. Ulkomaanreissuun ei tällä kertaa ollut varaa, joten odotukset lämpöisestä Suomen kesästä olivat kovat... Ja sitten tuli tietenkin (säältään) surkein kesä moneen vuoteen :D Ei se kuitenkaan loppupeleissä haitannut menoa. Kesään kuului mm. juhannus kavereiden kanssa, muutama päivä mökillä, ihana päiväretki Luulajaan ja hurahtaminen swap-botiin.






Kesällä teimme miehen kanssa myös elämämme tähän asti suurimman päätöksen: aloimme yrittää saada alulle oman pienen perheen :) Yrittämisessä meni pari kuukautta, kunnes hieman omaksikin yllätykseksi tein positiivisen raskaustestin. Siitä alkoikin sitten mötkyn kasvattelu masussa <3

Syksy meni alkuraskauden oireita ihmetellessä. Käytin varmaan koko vuoden oksennussaldon kerralla, mutta loppupeleissä pahoinvointi pysyi kuitenkin ihan normaaleissa mittasuhteissa. Samalla gradu eteni kuin amisauto metrin hangessa, hitaasti, mutta äänekkäästi. Alkuperäinen (itse asettamani) deadline oli ja meni, mutta se ei ollut mikään yllätys. Päätin, että jos olen vuoden loppuun mennessä valmis niin ihan hyvä sekin on :)

Loppusyksystä raskauspahoinvointi alkoi helpottaa ja sain energiaani takaisin. Masu alkoi näkyä ja raskaudesta uskalsi puhua jo vähän avoimemmin. Myös gradu alkoi edetä vähän paremmalla vauhdilla.


Joulukuussa sitten vihdoin ja viimein valmistuin filosofian maisteriksi ^____^ Mötky potkiskeli ja potkiskelee jo kovasti ja mieli alkoi pikkuhiljaa suuntautua kevääseen. Loppukuusta teimme päätöksen, että vääjäämättä päälle hyökkäävä muutto pois opiskelijakämpästä kannattaa hoitaa ennemmin kuin myöhemmin. Niinpä haimme isompaa asuntoa melkein naapurista ja myös saimme sen! :) Rahan puute ja muut muuttoon liittyvät kommervenkit meinaavat aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta eiköhän tästäkin selvitä suht kunnialla. Tuleva vuosi alkaa siis pakkailun merkeissä.

Sellainen oli viime vuosi :) Kovasti tapahtui ja kovasti on odotettavaa myös ensi vuodelle. Koska mies on tänäkin uutena vuotena töissä viihdyttämässä muita, kuuluu minun uudenvuodenaattooni todennäköisimmin Netflix ja neulepuikot. Mutta ihan hyvän setin niistäkin saa varmasti aikaan ;)

Riemukasta uutta vuotta, onnea ja iloa kaikille lukijoille! :)

4 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Tekö muutatte! Onnea asunnosta! Vau. Muuttaminen on kamalaa, mutta sitten kun laatikot lopulta on kannettu ja purettu ja kämppä näyttää ihmisasumukselta, se on kivaa.

Hyvää uutta vuotta vielä tätäkin kautta! :)

Kristiina kirjoitti...

Kiitos! :) Joo, me muutetaa toho tien toiselle puolelle :D Päätettii viime viikolla et olis varmaa hyvä ettiä nyt ajoissa uus asunto ja perjantaina jo sitte meille oli käytännössä luvattu kämppä. Nopiaa toimintaa :DD Helmikuussa olis sitte tarkotus siihen asettua. Ite muuttoprosessihan on ihan hanurista, ja meillä vielä tuli hermoja kiristävää säätöä noiden muuttopäivien kanssa, mutta eiköhän tämä tästä lähe pikkuhiljaa rullaamaan :)

Heidi kirjoitti...

Jo on sulle kaikkea mahtunut vuoteen :) Ja tuo masu on kyllä niiiiin ihana :) ps. blogissani on sulle jotain.

Kristiina kirjoitti...

On sitä kyllä ollu kaikenlaista ku alkaa oikeen miettimään :) Pitäis masusta melkeen laittaa uutta kuvaa, se alkaa jo saavuttaa uusia ulottuvuuksia :D Miehelle totesinki yks kerta saunassa, että painovoima alkaa oikiasti jo vaikuttaa.

Kiitos haasteesta, pitääpä siihen vastailla :)