Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

lauantai 30. elokuuta 2014

#kutsumua

Somessa leviää tällä hetkellä kovaa vauhtia Lukiolaisten liiton alulle laittama #kutsumua -tempaus. Asia on kovasti lähellä sydäntä, koska kiusaaminen on valitettavasti arkipäivää kouluissa, mutta toki myös muuallakin. Minua ei koskaan ole systemaattisesti kiusattu, mutta kaikennäköistä naljailua ja väheksyntää olen joutunut hyvän koulumenestyksen takia kokemaan. Lukioikäisenä viimein tajusin, ettei hyvää todistusta tarvitse hävetä, eihän se ole mistään ilmaiseksi syliin tipahtanut (niin kuin jotkut muut välillä antoivat ymmärtää).


Mielestäni tämä tempaus on hyvä muistutus ihan kaikille, ettei toisia ihmisiä kannata lokeroida varsinkaan negatiivisella tavalla. Arvostetaan toistemme vahvuuksia ja yritetään mieluummin nähdä toisissamme hyvää kuin pahaa.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

"Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin"

Jos joku olisi heinäkuun alussa sanonut, että olen parin kuukauden päästä aloittelemassa työuraani Etelä-Suomessa, olisin varmaan naurahtanut epäuskoisesti. Ja saanut paniikkikohtauksen. Hain nimittäin keväällä kyllä töihin Hämeenlinnan ympäristöön, mutta kielteisten päätösten jälkeen tyydyin vähin äänin kohtalooni ja aloimme suunnitella syksyä Oulussa. Pepille oli jo päiväkotipaikka tiedossa, mies oli tyytyväinen työhönsä ja itse varauduin tekemään sijaisuuksia ja mahdollisesti opiskelemaan, jos mikään pysyvämpi työpaikka ei tärppäisi.

Yksi päivä (itse asiassa juuri kun olin menossa työhaastatteluun) minulle sitten soitettiin eräästä pienestä koulusta ja tarjottiin töitä. Ensin takeltelin paniikissa, että ei kyllä millään onnistu, mutta tunnin päästä soitin perään ja totesin, että jos kuitenkin mietin vielä. Ja täällä sitä nyt ollaan, minä opettajana ja mies koti-isänä, olohuone täynnä muuttolaatikoita ja ympärillä kaupunki, josta kumpikaan ei tiedä oikeen yhtään mitään. Läheisiä onneksi löytyy täältäkin, joten se puoli on kunnossa. Muuten ainakin minä olen kärsinyt jopa kulttuurishokin piirteitä saaneesta ikävästä ja meinannut repiä pelihousuni useaan otteeseen kun kaikki on hukassa ja mikään ei ole paikallaan. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Työ on onneksi mukavaa ja aikaa kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle, jää myös riittävästi. Vaikka tämä ei todellakaan ollut meillä suunnitelmissa niin tähän sopeudutaan ja tämä on varmasti hyvä. Pikkuhiljaa.

P.S. Ajattelin taas aktivoitua tämän blogiharrastuksen kanssa. Kukaan ei mahda enää olla näin pitkän sluibailun jälkeen kuulolla, mutta jospa tänne edes joku löytäisi uudelleen ;)