Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

tiistai 25. lokakuuta 2011

Kokemus rentoutuskellunnasta

Flunssa tuntuu puskevan päälle, ja vaikka onkin vain pikku nuha vasta niin inhoan tätä "pöyssioloa", tuntuu ettei ajatukset kulje ollenkaan selkeitä ratoja.

Anyway, kävin tänään rentoutuskellumassa Baline beauty spassa. En ole koskaan ennen saanut nauttia spa-elämyksestä, joten tuli vähän semmoinen kuka-ei-kuulu-joukkoon -fiilis kun istuskelin odotushuoneessa kylpytakki päällä ihailemassa aasialaista sisustusta ja bonsaipuuta. Itse kellunta tapahtui pienen henkilöauton kokoisessa tankissa, jonka vesi oli mukavan lämpöistä ja tosiaan kannatteli vartaloa ihan täysin. Painottomana ajelehtiminen oli aika villin tuntuista, enkä oikeen osannut nukahtaa, vaikka hyvin rentouduinkin. Nukahtamisen pelkoon vaikutti myös se, että minulla on tapana touhuta unissani, jos nukun vieraassa paikassa. Worst case scenario olisi ollut, että olisin unihoureissani luullut ufojen siepanneen minut ja ruvennut paniikissa pyrkimään ulos :D

Kellunnan jälkeen olo oli niin rento, ettei minua olisi saanut suututettua tai stressattua millään. Ihokin tuntui yllättävää kyllä tykkäävän suolavedestä, kaikin puolin mukava kokemus siis :) Suihkun jälkeen sain odotustilaan vielä ompputeetä ja istuskelin hetken herättelemässä lihaksiani. Tykkäsin spasta tosi paljon, oli ihanaa kerrankin päästä kokemaan hieman hemmottelua. Jos joskus rikastun (lue: pääsen elämään palkalla opintotuen sijaan) niin voisin käydä kokeilemassa muitakin hoitoja.

(Jos saan aikaiseksi niin postailen huomenissa niistä joulukorttiaskarteluista :) )

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kuulostipas mukavalta - ja samalla oudolta :) Tarkoitan tankkia. Eikö siinä tullut suljetunpaikan kammo?

-B

Kristiina kirjoitti...

Ei siinä oikeestaan, kun se tankki oli kuitenki semmosen pienen henkilöauton kokonen, jossa mahtu köllimään x-asennossa :) Muaki aluksi pelotti, että rupiaako ahdistaan, mut hyvin siellä oli tilaa.