Minä olen nyt äiti. Olen ollut jo kuukauden ja vieläkin tuntuu hassulta. Oma äitini on äiti sanan varsinaisessa merkityksessä, itse koen olevani vielä jonkun sortin äitikokelas. Hassua on myös se, että minikultsi on jo kuukauden vanha. Mihin tämä aika oikeen haihtuu o.O
Minikultsi silloin kun päästiin kotiin <3
Meillä on mennyt ihan hyvin :) Vauva on helppohoitoinen, itkee oikeastaan vain nälkäänsä ja nukkuu yötkin hyvin. Masuvaivoja on ilmaantunut jonkin verran kun jouduin rintatulehduksen vuoksi antibioottikuurille, mutta eiköhän ne helpota nyt kun minullakin lääkkeet loppuu. Itsekin olen jo toipunut synnytyksestä hyvin ja kokonaisuudessaan siitä jäi hyvä mieli. Ainakin niin hyvä kuin tuskissaan kärvistelystä voi jäädä :D Ja se kyllä pitää ihan täysin paikkansa, että palkinto on kaiken sen arvoinen <3
Arki etsii tietenkin vielä lopullista muotoaan, mutta kyllä tässä touhussa alkaa jo joku järki olla :P Mies oli kotiin päästyämme viikon isyyslomalla ja meni sitten taloudellisen tilanteeemme pakottamana töihin, mutta onneksi mummu ja pappa ovat olleet kovasti auttamassa kun olen ollut pikkuisen kanssa päivät kahden. Alkuun tuntui, että aika menee ihan kokonaan sohvan nurkassa istuen ja imettäen, mutta pikkuhiljaa syöttövälit on alkaneet pidentyä ja ehdin tehdä jotain muutakin :) Vaunuilemaankin ollaan jo päästy, ja minikultsi on kyllä ihan unelmamatkustaja, nukkuu vaan kaikki reissut. Vaunuissa ja turvakaukalossa on jotain maagista voimaa, koska heti kun päästään kotiin, loppuu unienkin vetely :D
Ensi viikolla meillä on jo tiedossa ristiäiset ja odotan into piukalla, että pääsisin tekemään kakunkoristeita. Ajattelin vähän, että varastan illalla hiukkasen omaa väsäämisaikaa kun jääkaapissakin on sopivasti ylimääräistä pumpattua maitoa. Tänään pieni on ollut pikkuisen nuhainen, toivotaan, ettei mitään isompaa flunssaa tule.
Pitää koettaa varastaa aikaa tänne bloginkin päivittelyyn välissä :) Hormoneista pehmenneelle äitipäälle tekisi varmaan hyvää kun yrittäisi silloin tällöin saada aikaan järkevää ja johdonmukaista tekstiä, nytkin nimittäin meinasi jo olla vaikeuksia :DD
Sivut
Tunnisteet
aloitus
(1)
amigurumi
(1)
amigurumit
(28)
arki
(33)
askartelu
(15)
blogi
(10)
cernit
(4)
decoupage
(3)
fail
(4)
haaste
(3)
hahmot
(8)
harrastukset
(1)
hemmottelu
(19)
hiukset
(9)
huovutus
(3)
hyvinvointi
(9)
imetys
(1)
inspis
(4)
joulu
(18)
juhlat
(8)
kauneudenhoito
(33)
kesä
(5)
kivaa
(1)
koristeet
(10)
kosmetiikka
(11)
kuvat
(1)
kynnet
(4)
lahjat
(14)
leipomukset
(8)
luonnollisuus
(26)
mail art
(1)
mielipide
(1)
musiikki
(2)
muuta höpötystä
(7)
möy
(2)
neulominen
(19)
ompeleminen
(3)
perhe
(14)
piirtäminen
(7)
pääsiäinen
(2)
raskaus
(9)
ruoanlaitto
(1)
ruoka
(12)
scrapbooking (digitaalinen)
(1)
sisustaminen
(7)
swap-bot
(6)
söpöä
(21)
talvi
(3)
tarvikkeet
(3)
tee-se-itse
(12)
tunnustus
(1)
työ
(1)
vaatteet
(3)
vauva
(6)
vauvalle
(8)
virkkaaminen
(5)
ystävät
(5)
Tietoja minusta
- Kristiina
- Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Ihana kuulla, että teillä menee hyvin! :) Ja minä kyllä mielelläni lueskelen lisääkin vauvajuttuja, jos niistä haluat kirjoitella :)
Kiva jos kiinnostusta vauvajutuillekin löytyy :) Pitää yrittää aina etsiytyä tänne blogiinkin kun semmonen rako löytyy!
Hii, kiva kuulla kuulumisia. :) Kerrothan sitten jotakin kautta ristiäisistäkin. :) Minukultsinne näyttää kyllä aivan ihastuttavan suloisekta!
Mun piti sulle laittaa sillon tekstariakin vielä takasin, mutta oon oikeesti ihan toivottoman dementoitunut nykyään o.O Alkaa jo pelottaa, että saanko koskaan enää normaalia aivotoimintaani takasi... Pitää viestitellä vaikkapa fb:n kautta sitten ristiäisistäkin :) Minikultsi osaa kyllä olla supersöpö ^^
Lähetä kommentti