Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. marraskuuta 2013

11 yrttiä käsille

Talvi tuo aina tullessaan kuivat kädet. Tänä vuonna ne ovat päässeet kuivumaan niin pahasti, että äitini ja mies oli kumpikin ihan silminnähden kauhuissaan kun näytin kämmeniäni lähietäisyydeltä. Niillä voisi varmaan kohta hioa tuon keittiön rupsahtaneen ruokapöydän... Olen kokeillut apteekin nopsaan imeytyvää Avene-rasvaa, laittanut nukkumaan mennessä paksun kerroksen Bevita-voidetta ja päälle sukat (ei oo semmosia asiaan soveltuvia puuvillahanskoja) ja kuluttanut yhen Pepin Libero-rasvan loppuun. Ei auta.

Tänään sitten Prismassa päätin, että kokeillaan nyt (taas) jotain uutta. Kuten aiemminkin mainitsin, on ainakin meidän lähi-Prisma kunnostautunut viime aikoina ekohippeilytuotteiden saralla, mikä ilahduttaa tietenkin kovasti. Arvoin sitten, että raaskinko panostaa n. 12€ maksavaan Frantsilan 11 yrtin käsivoiteeseen vai otanko kolmasosan maksavaa Neutrogenaa. Onneksi panostin siihen Frantsilaan.



Kyseessähän ei siis ole sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote, mutta luomu kuitenkin. Voide imeytyy tosi nopsaan, mikä on ihan ehdottoman tärkeää ainakin minulle. Ei arkena ole aikaa istuskella sohvalla ja hieroskella rasvaa käsiin kymmeniä minuutteja, vaan minuutin päästä pitää todennäköisesti olla poimimassa tuttia/leluja/lasta jostakin. Lisäksi tuoksu on sopivan mieto. Kosteutusteho on kuitenkin nopeasta imeytymisestä huolimatta hyvä. Apteekin Avene-rasvassa oli juuri se vika, että se kyllä imeytyi kuin unelma, mutta aika kevyeksi jäi kosteutuskin.

Nähtäväksi vielä jää, miten tuo pitkässä juoksussa toimii, mutta ensivaikutelma on ehdottoman positiivinen :) Näitä meikäläisen hiekkapaperitassuja ei hetkessä paranneta, mutta jospa tämä tästä lähtisi parempaan päin menemään.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vuosipäivää juhlistamassa

Meillä tuli miehen kanssa viime kuussa 5 vuotta täyteen yhdessä <3 Suunniteltiin jo aiemmin, että käydään juhlan kunniaksi viettään päivä Kemin lumilinnassa ja Haaparannassa. Tänään sitten viimein oli kaikki tekijät buenosti kohdillaan: kummallaki vapaata (millonpa minulla ei olis :D), nätti sää ja auto käytössä. Lumilinnassa oli tosi kivaa, lumiveistokset oli nättejä ja päästiin laskeen mäkeä nii liukurilla ku tuubillaki.

                                Veistokset oli hienoja :)
 
                               
                                Karvapallot kattoo ku kultsi laskee mäkeä :D
 

Kemistä matka jatkui tosiaan Tornion kautta Haaparantaan. Käytiin Rajalla vetäsemässä pizzabuffetti ja suunnattiin sinikeltaisille shoppailulaitumille. Haaparannassa on edullinen urheiluliike, josta lähes aina tarttuu jotain mukaan. Tänään minulle sattui oikein rappion multihuipentuma kun kaikki talvikamat olivat puoleen hintaan. Iskin silmäni Crocsin cozycrocs fuzz bootseihin, kokeilin niitä jalkaan (VIRHE!!1), enkä enää halunnut luopua...

                                                     "Hejsan!"
 

Nuo oli niin tajuttoman kevyet ja ihanat jalassa, että oli pakko ostaa. Perustelin tämän heräteostostelun itselleni sillä, että tuleehan se talvi ensi vuonnakin. Varsinkin kun tämäntalviset kengät alkavat näyttää siltä, että susilauma on hyökännyt niiden kimppuun, niin pakkohan sitä on ensi talvena jotain jalkaansa saada. En ole osannut vielä päättää, pitäisikö potea morkkista vai hypistellä tyytyväisenä. Kallistun kuitenkin hitaasti sinne tyytyväisen hypistelyn puolelle :)

Ihana päivä kyllä oli, nyt vaan väsyttää ihan simona. Taidanpa alkaa hörppiä naapurin puolelta rahdattua limpparia ^_^

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Grau!

...tai jotain sinnepäin. Kävin tänään iha pikkuisen vain shoppaamassa henkkamaukalla. Ostoskassiin ryömi jotain suloisen eläimellistä:


Tiedän varsin hyvin, että korvat aikuisen ihmisen pipossa eivät ole ihan kuuminta hottia, mutta se oli niin söpö! Minuun vetosi tuo hellyyttävän tuima tuijotus, enkä saanut itseäni pitämään enää mistään muista pipoista. Kun olin päättänyt adoptoida pikku mäyrän talvivaatevalikoimaani, ajauduin ihan vahingossa alerekkien luo. Sieltähän sitten tarttui mukaan kaksi mekkoa, joissa on ihanat kuosit:




Kaikista vakuuttavin argumenttini noiden hankkimiseen oli ota 2 maksa 1 -tarjous. Sain kaksi mekkoa 15 eurolla, ei paha :)