Heippahei! Vihdoin olis tännekin taas yksi askarteluprojekti esiteltävänä :)
Peppi muutti viikko sitten omaan huoneeseen nukkumaan. Tytsyn omaa huonetta on nyt enemmissä määrin alettu käyttää myös leikkipaikkana, joten sitä on järjestelty ja sisustettu nyt kovasti :) Entinen äipän ja isin romujensäilytyshuone on muuttunut söppänäksi pienen tytön huoneeksi.
Tänään sain valmiiksi ison seinätarran, jota olin jo jonkin aikaa suunnitellut. Aloitin projektin eilen ja tänään se olikin sitten jo valmis! Kahdet Pepin päikkärit siihen meni kun oikeen ahkerasti rehki!
Tarra on tehty samoin kuin edellisetkin seinätarrat, eli akryyliväreillä kontaktimuoville. Tulostin sanat ensin paperille (fonttina Harrington). Sen jälkeen jäljensin kirjainten ääriviivat kontaktimuovin paperipuolelle (tulostetun paperin nurja puoli ja kontaktimuovin muovipuoli vastakkain ikkunaa vasten / lasipöydälle jonka alla valo). Paperipuolelle tuli siis peilikuvat ja kirjaimet näkyivät muovipuolelle oikein päin. Ihan hirveä haaste minun ruppanalle hahmotuskyvylle, mutta selvisin! :D Seuraavaksi töpöttelin helmiäishohtoisen akryylimaalin kontaktimuovin päälle ja lopuksi leikkasin kirjaimet irti kun maali oli kuivunut. Valmiissa kirjaimissa ei siis ole ääriviivoja vaan ne näyttävät siltä kuin ne olisi töpötelty seinään.
Itse olen lopputulokseen supertyytyväinen ^_____^ Mitäs te tykkätte? :)
P.S. Varsinaisen tekstin bongasin Prismasta sisustustyynystä.
Sivut
Tunnisteet
aloitus
(1)
amigurumi
(1)
amigurumit
(28)
arki
(33)
askartelu
(15)
blogi
(10)
cernit
(4)
decoupage
(3)
fail
(4)
haaste
(3)
hahmot
(8)
harrastukset
(1)
hemmottelu
(19)
hiukset
(9)
huovutus
(3)
hyvinvointi
(9)
imetys
(1)
inspis
(4)
joulu
(18)
juhlat
(8)
kauneudenhoito
(33)
kesä
(5)
kivaa
(1)
koristeet
(10)
kosmetiikka
(11)
kuvat
(1)
kynnet
(4)
lahjat
(14)
leipomukset
(8)
luonnollisuus
(26)
mail art
(1)
mielipide
(1)
musiikki
(2)
muuta höpötystä
(7)
möy
(2)
neulominen
(19)
ompeleminen
(3)
perhe
(14)
piirtäminen
(7)
pääsiäinen
(2)
raskaus
(9)
ruoanlaitto
(1)
ruoka
(12)
scrapbooking (digitaalinen)
(1)
sisustaminen
(7)
swap-bot
(6)
söpöä
(21)
talvi
(3)
tarvikkeet
(3)
tee-se-itse
(12)
tunnustus
(1)
työ
(1)
vaatteet
(3)
vauva
(6)
vauvalle
(8)
virkkaaminen
(5)
ystävät
(5)
Tietoja minusta

- Kristiina
- Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
lauantai 15. helmikuuta 2014
tiistai 8. lokakuuta 2013
Ajatuksia pärekorista
Heippahei! Taas on vierähtänyt ihan liian kauan edellisestä päivityksestä... Yritän epätoivoisesti tehdä aina välillä käsitöitä, mutta tälläkin hetkellä on (öö...) ainaki neljä projektia kesken. Että näin :D Pää on vieläki kuin pärekori, joten bear with me, tästä tulee sekalainen kuulumispäivitys.
Olen alkanut mm. koristelemaan tytsyn huoneen ovea, tekemään huopapaloista mähmämonsteria ja neulomaan pikkuisia huopatossuja. Kertoo ehkä jotain tämänhetkisen keskittymiskyvyn tasosta...
Tuosta tulee joskus mähmämonsteri...
...tuosta huopatöppöset...
...ja tuosta puu.
Käsitöiden teko olisi ihan hirmu tärkeää pään koossapitämisharrastetta, mutta useimmiten jään iltaisin vaan koneelle/telkulle/sohvalle tilttaamaan ja hups, kello onkin yhtäkkiä yksitoista. Pitäisi päästä tuosta tilttailusta eroon... Peppihän menee nykyään siinä puoli yhdeksän maissa nukkumaan, joten aikaakin olisi kun vain saisi moottorit pysymään käynnissä :P
Tytsy on muutenkin kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti, meillä nimittäin syödään jo kiinteitä maidon lisäksi :) Lounaalla menee kasvissosetta, päivällisellä hedelmää/marjaa ja illalla vetästään vielä ennen nukkumaanmenoa puurot.
"Inside"-huumoria, ehhehe :D
Jotenkin harhaisesti kuvittelin, että tuo kiinteiden aloittaminen helpottaisi syömishommia, mutta olin varmaan pöhkö kun eihän imetystä yksinkertaisempaa ruokailumuotoa ole. Toki saan tässä pikkuhiljaa itse vapauksia kun joku muukin voi lappaa soseita suuhun, mutta ajallisesti syöntiin ja kaikkeen oheistoimintaan menee taas useampi tunti päivästä. Myös sotku on välillä aikamoinen, luumusosesotamaalauksen tekoon ei nimittäin tarvita kuin sadasosasekunti ja yks kädenliike :D Eipä se kuitenkaan haittaa, on niin ihana katsoa kun toinen kasvaa ja syö kuin "isot tytöt" :)
Liikkumisen puolesta Peppi osaa jo kääntyä ja ryömiä. Tällä hetkellä harjoittelussa on konttausasentoon nouseminen. Vatsalihastreeni on ihan käsittämätöntä ja ipanalla onki varmasti tiukempi sixpäkki kuin äipällä (jolla lihakset levahti raskausaikana joksikin tunnistamattomaksi möykyksi...). Vakioliike on "lentsikka", eli mahallaan makuulla kädet ja jalat irti maasta, jota Peppi saattaa tehdä kerrallaan parikymmentä sekuntia. Sitten noustaan käsinojaan ja yritetään välissä nostaa pyllyä. Ja sama alusta mooonen monta kertaa. Kokeilin kerran itse tuota lentsikointia, eikä se ole mitään ihan helppoa.
Sosiaalisilta taidoiltaan Peppi osaa jo kovasti seurustella, ymmärtää jonkin verran äitin ja isin höpöhuumorin päälle, katselee mielellään kirjoja ja tykkää kun joku on lattialla mönkimässä mukana. On kyllä huimaa, miten nopeasti kehitys tuossa vaiheessa tapahtuu, ihan vastahan se oli semmoinen aina syövä tai nukkuva pikku vauveli. Tytsyn oma persoonallisuus alkaa selvästi näkyä ja on ihana tutkailla, millainen luonne sieltä pikkuhiljaa paljastuu <3
Nyt pitäisi vissiin alkaa laittamaan päivällistä töistä palailevalle miehekkeelle. Päivällä hätäisesti väsätty schezuan-kikhernehässäkkä ei kuulemma kelpaa, lihapullia pitäisi saada. Ipanakin vielä sopivasti nukkuu (mistä vetoa, että herää heti kun oon sen tässä "ääneen" maininnu...), joten ei kun hommiin, palaillaan!

Tunnisteet:
arki,
askartelu,
decoupage,
neulominen,
perhe,
sisustaminen,
vauva
perjantai 15. helmikuuta 2013
Uuden kodin yksityiskohtia
Ajattelin laittaa tännekin muutamia kuvia meidän uudesta kodista :) Ollaan miehen kanssa aika tarkkoja yksityisyydestämme, joten hirveän kattavaa kuvakollaasia ette saa, mutta muutamia yksityiskohtia sain poimittua kuviksi.
Koko asunnossa on pääosin valkoiseksi maalatut seinät, mutta olohuoneessa ja makkarissa on käytetty tehosteena tapettia. Erityisesti olkkarin tehosteseinät miellyttää omaa silmää kovasti ^^
Olohuoneessa on monta ikkunaa kahdella eri seinällä, joten sinne tulee luonnonvaloa koko päivän :) Ihan eri meininki kuin edellisessä asunnossamme, johon ei tullut suoraa luonnonvaloa juuri koskaan :D Hankittiin olohuoneeseen uusi, kevyempi matto. Vallilan "Tennispalatsi" sattui olemaan juuri sopivasti alessa :)
Keittiö on yhteydessä olohuoneeseen ja ruokailutila tuleekin huoneen toiselle laidalle. Ruokapöydän päätyyn olisi tarkoitus ripustaa kummi-serkultani valmistujaislahjaksi saatu seinävaate, johon on ikuistettu Gustav Klimtin Suudelma.
<3 Tykkään tuosta niiiin kovasti ^____^
Ennen keittiössä palvelleet Jaffa-verhot siirtyivät makkariin antamaan piristysruisketta aamuihin.
Sängyn päätyssä on tapettiseinä, mutta sitä ei tästä kuvasta erota, kun kuvio on niin hentoista.
Asunnon yleisissä tiloissa on tammiparketit (paitsi ei tietenkään vessassa), makkareissa on laminaatit. Neliöitä saatiin edelliseen verrattuna hulppeat 22 lisää :)
Muuton yhteydessä intouduin hommaamaan vähän vauvatekstiilejäkin H&M:n home-osastolta.
Tuossa on siis yksi pussilakanasetti ja torkkupeitto. Yksi peitto on vielä matkalla lähetysvirheen vuoksi. Silloin kun saatiin veikkaus pikku mönkijän sukupuolesta, olin heti vakuuttelemassa, että mitään överipinkkiä en sitten etukäteen hommaa. Niin no... :D
Semmoisia pikku paloja meidän uudesta pesästä :) Muutama nurkka ja vauvahuone ovat vielä vähän kaaoksessa, toivottavasti ne saadaa pian järjestykseen.

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Maaston muotoja
Westeros-seinätarra edistyy :) En malttanut olla laittamatta kuvaa, kun olen saanut vähän eri maaston värejä tuohon:
Muutama linnakin jo löytyy. Jokia en saanu onnistumaan hyvin, joten ne jää toistaiseksi pois :-/
Muutama linnakin jo löytyy. Jokia en saanu onnistumaan hyvin, joten ne jää toistaiseksi pois :-/
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Westerosia rakentamassa
Mainitsin eilen siitä megalomaalisesta seinätarraprojektista :) Noh, tänään se otti askeleen konkreettisempaan suuntaan. Jos joku ei vielä tiedä, niin olen toivoton Tulen ja jään laulu -fani (tv:ssä nimellä Game of thrones). Olen aina haaveillut isosta Westerosin kartasta, jonka voisin lätkäistä olohuoneen seinälle. Sellaista en ole kuitenkaan mistään vielä löytänyt, joten tee-se-itse -ihmisenä (ja ehkä vähän suuruudenhulluna) päätin värkätä semmosen ite. How hard can it be? :D
Jos ei nyt ylettömän vaikeaa niin haastavaa ainakin... Tuossahan on siis vasta "ääriviivat", eli kontaktimuovista leikattu kartta maalattuna valitsemallani pohjasävyllä. Tuohon päälle tulee vielä vuoret, metsät, maastoa, kaupunkien paikat sekä joet ja järvet ja tietysti pohjoiseen jäätä. Huomasin taas kerran, että omaan ihan rupusen hahmotuskyvyn, ja onkin suoranainen ihme, että sain leikeltyä kontaktimuovin kartan muotoon :D
Kartta on piirretty läpi läppärin näyttöä vasten. Käytin mallina Tower of the Handin mainiota, tarpeeksi isoksi zoomaavaa karttaa :) Jos joku ihmettelee, miten läppärin ruutua vasten voi noin ison kuvan jäljentää, niin osissa :P (joko uskotte, että olen näiden projektieni kanssa välillä ihan hullu...)
Nyt on vähän hoppu, niin en höpise sen enempää. Projektiin tulee (toivottavasti) kuitenkin piakkoin päivityksiä :)
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Tee-se-itse seinätarra (kontakti + akryylivärit)
Videolla näkyvät seinätarrat oli kuvaajan mukaan tehty itse(!), enkä voinut olla pähkäilemättä, miten moinen onnistuu. Ankaran googlettamisen jälkeen sain selville, että kontaktimuovi tarttuu hyvin seinäänkin, ja siihen voi maalata akryyliväreillä ja piirtää tussilla (tiedättekö niitä kouluissa käytettäviä, vedenkestäviä kalvotusseja esim.). Englanninkielistä juttua löytyy esim. täältä.
Tänään sitten säntäsin kauppareissulla pää kolmantena jalkana kynäpaperiosastolle ja löysinkin 12 kpl pakkauksen akryylivärejä kympillä. Kontaktimuovia löytyi ihan omista kaapeista. Vielä pitäisi käydä Suomalaisesta hankkimassa semmoinen kalvotussi.
Tein ihan nopsan räpellyksen kokeilumielessä, ja kyllä pelittää, vaikka epäilykset olivat suuret:
Cut the rope -pelin Om nom on sopivan helppo nopeaan
testailuun :)
Tuo on vielä aika karkea ja kiireellä tehty (olin kuin malttamaton pikkupenska kun pääsin testailemaan :D), mutta idea tuli todettua hyväksi :) Inspiroituneena sain ajatuksen ihan megalomaalisesta projektista, mutta ei siitä sen enempää, ennen kuin totean, että se on edes mahdollista toteuttaa :D
P.S. Jos tällaisia haluaa tehdä lastenhuoneeseen, kannattaa muistaa, ettei maali ole syötävää. Ei siis joka paikat nuolevien lasten ulottuville :)
maanantai 31. lokakuuta 2011
Jaffa!
Saatiin tänään keittiöön verhot, jotka vääntävät ankeimpanakin aamuna naaman hymyyn. Kävin eilen vanhempieni kanssa Kodin ykkösessä ja äiti päätti ratkaista keittiössä vallitsevan verho-ongelman. Olin jo netistä katsellut kieli pitkällä Jaffa-kangasta, jota lopulta lähti parisen metriä mukaan, porukat <3.
Meillä on ehkä vähän erikoinen sisustusmaku, mutta tuo on vaan niin ihana printti :) Ja sopii loistavasti keittiöön kun sinne on jo sijoitettu limsatölkkikokoelma. Vielä kun saisin maalattua lipaston, joka pomppaa silmille vaalempana puunvärisenä kuin kaikki muu, niin olisin tosi tyytyväinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)