"Mut kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin"

Jos joku olisi heinäkuun alussa sanonut, että olen parin kuukauden päästä aloittelemassa työuraani Etelä-Suomessa, olisin varmaan naurahtanut epäuskoisesti. Ja saanut paniikkikohtauksen. Hain nimittäin keväällä kyllä töihin Hämeenlinnan ympäristöön, mutta kielteisten päätösten jälkeen tyydyin vähin äänin kohtalooni ja aloimme suunnitella syksyä Oulussa. Pepille oli jo päiväkotipaikka tiedossa, mies oli tyytyväinen työhönsä ja itse varauduin tekemään sijaisuuksia ja mahdollisesti opiskelemaan, jos mikään pysyvämpi työpaikka ei tärppäisi.

Yksi päivä (itse asiassa juuri kun olin menossa työhaastatteluun) minulle sitten soitettiin eräästä pienestä koulusta ja tarjottiin töitä. Ensin takeltelin paniikissa, että ei kyllä millään onnistu, mutta tunnin päästä soitin perään ja totesin, että jos kuitenkin mietin vielä. Ja täällä sitä nyt ollaan, minä opettajana ja mies koti-isänä, olohuone täynnä muuttolaatikoita ja ympärillä kaupunki, josta kumpikaan ei tiedä oikeen yhtään mitään. Läheisiä onneksi löytyy täältäkin, joten se puoli on kunnossa. Muuten ainakin minä olen kärsinyt jopa kulttuurishokin piirteitä saaneesta ikävästä ja meinannut repiä pelihousuni useaan otteeseen kun kaikki on hukassa ja mikään ei ole paikallaan. Mutta eiköhän se tästä, pikkuhiljaa. Työ on onneksi mukavaa ja aikaa kaikkein tärkeimmälle, omalle perheelle, jää myös riittävästi. Vaikka tämä ei todellakaan ollut meillä suunnitelmissa niin tähän sopeudutaan ja tämä on varmasti hyvä. Pikkuhiljaa.

P.S. Ajattelin taas aktivoitua tämän blogiharrastuksen kanssa. Kukaan ei mahda enää olla näin pitkän sluibailun jälkeen kuulolla, mutta jospa tänne edes joku löytäisi uudelleen ;)