Whee ja Argh!

Whee siksi, että Peppi-ipana täytti tänään 9 kuukautta ^_^ Argh siksi, että aloitin piiiitkästä aikaa sukkaprojektin, josta olin kauhean innoissaan, mutta joka kosahti heti ensimetreillä -.-

Mutta aloitetaan vaikka tuosta ipanaattorista. Peppi on tosiaan jo 9 kuukauden ikäinen :) Ihan hassua ja hurjaa. Taidoissa on tullut valtavia harppauksia sitten viime päivityksen. Peppi osaa jo mm. istua ihan itse, kontata, nousta tukea vasten seisomaan, taputtaa, vilkuttaa, antaa pusuja, pitää kaulasta kiinni, mönkiä esteiden yli ja poimia leivänmuruja pinsettiotteella. Pinnalla on myös kaiken mahdollisen osoittelu (yhdistettynä pyöreisiin huuliin ja äänteeseen "Huu!"), jolloin äidin ja isin pitää kertoa, mitä mikäkin on. Peppi tietää jo suunnilleen, mikä on "Pepin puhelin" ja "Pepin kirjat" :) Viime viikonloppuna kärvisteltiin uusien hampaiden kanssa. Kaksi yötä meni heräillessä tunnin parin välein kun ipanan nenä oli jatkuvasti räkäinen ja tukossa ja muutenkin kaikki tuntui olevan ihan pyllystä. Nyt meno on onneksi rauhoittunut ja ollaan palattu kokonaisiin öihin, ah!

                                            Vaatelipaston tyhjentäminen on kivaa!

Sitten siihen argh-osuuteen. Bongasin Dropsin sivuilta kivan dominoneuleohjeen, joka vaikutti juuri sopivalta piristysruiskeelta arkisiin vapaahetkiin. Koska omaan ihan surkean hahmotuskyvyn ja välillä ylioptimistisen luonteen, ajattelin, että ohuehkon langan ja 2,5 puikot voi ihan hyvin korvata Seitsemällä veljeksellä ja 3,5/4  puikoilla. Joo ei.

                                Tuli ihan vähän isot...

Kerkesin jo lesottaa äipälle, että ihan helppo ohje ja vähänkö oon osannu hyvin :D Noh, ei auta muuta kun purkaa ja ostaa ohuempaa lankaa. En nimittäin ala edes yrittämään tuon ohjeen soveltamista paksummalle langalle ja isommille puikoille. Ei riittäis se kuuluisa hahmotuskyky alkuunkaan...

Ehkäpä saan joskus päivitettyä tännekin sitten tuota sukkatilannetta. Toivossa on hyvä elää ;) 

Muista hengittää

Minulla on tänään synttärit. Eilen oltiin vanhempieni luona niitä juhlimassa, mutta tälle päivää ei ole mitään suunnitteilla. Vain kuppi kahvia, pala omenahyvekakkua ja tiramisumanteleita. Niin ja ennen  kaikkea pieni, hiljainen hetki :) Mitäpä muuta sitä pienen lapsen vanhempi voisi toivoa.

Iloitsen ihan suunnattomasti siitä, että voin rauhassa istahtaa alas, vaikka koti onkin semikaaoksessa. Pöydän pääty on liisteröity maissinaksulla ja tiskit on seisseet altaassa jo hyvän aikaa. On tullut huomattua, että semmoista absoluuttista, perfektionistin mieltä hivelevää järjestystä ei lapsiperheessä ole juuri koskaan. Pari viikkoa sitten henkiset seinät meinasivat alkaa jo rymisemään niskaan, kun on pimeää, päivisin välillä yksinäistäkin ja kotitöiden lista on loputon. Olenkin koettanut nyt järjestää itselleni mielekästä tekemistä päiviksi, lähteä reippaammin ulos ja unohtaa välillä kotihommat. Mieskin on ottanut loppuvuodeksi vähän ylimääräisiä vapaapäiviä <3

Onneksi tässä pienen elämän varrella on tullut opittua sen verran, että kasaantuvan stressin tunnistaa. Silloin pitää vain muistaa hengittää ja hengähtää, etsiä ne pienetkin mahdollisuudet rentoutua ja olla itselle armollinen. Tämä ensimmäinen vauvavuosi on varmasti omalla tavallaan elämäni rankinta aikaa, mutta myös ikimuistoisinta ja täynnä pieniä onnen hetkiä, joihin voi tarttua stressinkin keskellä. Pikkuhiljaa olen oppinut, että täydellisen järjestyksen tavoittelun sijaan kannattaa ryömiä ipanan kanssa lattialla, lukea yhdessä kirjoja ja leikkiä kukkupöö-leikkejä :) Eikä se haittaa, jos ei aina jaksa olla pirteä ja iloinen.

Tämän pienen zen-mietiskelyn jälkeen voisi muista kuulumisista mainita sen verran, että ipana liikkuu jo kovaa vauhtia. Armeijahenkinen ryömiminen on astunut kuvioihin, eikä konttamisen oppiminenkaan enää kaukana ole :) Sitteristä ollaan luopumassa (haluaisi karata siitä o.O) ja tilalle on tullut kävelytuoli. Ruoka syödään jo joka aterialla syöttötuolissa. Ikää Pepillä tulee tämän kuun lopussa 7 kuukautta, vaikka tuntuu, että vastahan se oli semmonen avuton minivauva :') <3

Ensimmäinen joululahjaprojekti on (toivottavasti) pikapuoliin valmistumassa, joten luultavasti postailen sitten siitäkin tänne, palaillaan siis seuraavaksi taas käsitöiden merkeissä! :)

11 yrttiä käsille

Talvi tuo aina tullessaan kuivat kädet. Tänä vuonna ne ovat päässeet kuivumaan niin pahasti, että äitini ja mies oli kumpikin ihan silminnähden kauhuissaan kun näytin kämmeniäni lähietäisyydeltä. Niillä voisi varmaan kohta hioa tuon keittiön rupsahtaneen ruokapöydän... Olen kokeillut apteekin nopsaan imeytyvää Avene-rasvaa, laittanut nukkumaan mennessä paksun kerroksen Bevita-voidetta ja päälle sukat (ei oo semmosia asiaan soveltuvia puuvillahanskoja) ja kuluttanut yhen Pepin Libero-rasvan loppuun. Ei auta.

Tänään sitten Prismassa päätin, että kokeillaan nyt (taas) jotain uutta. Kuten aiemminkin mainitsin, on ainakin meidän lähi-Prisma kunnostautunut viime aikoina ekohippeilytuotteiden saralla, mikä ilahduttaa tietenkin kovasti. Arvoin sitten, että raaskinko panostaa n. 12€ maksavaan Frantsilan 11 yrtin käsivoiteeseen vai otanko kolmasosan maksavaa Neutrogenaa. Onneksi panostin siihen Frantsilaan.

Kyseessähän ei siis ole sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote, mutta luomu kuitenkin. Voide imeytyy tosi nopsaan, mikä on ihan ehdottoman tärkeää ainakin minulle. Ei arkena ole aikaa istuskella sohvalla ja hieroskella rasvaa käsiin kymmeniä minuutteja, vaan minuutin päästä pitää todennäköisesti olla poimimassa tuttia/leluja/lasta jostakin. Lisäksi tuoksu on sopivan mieto. Kosteutusteho on kuitenkin nopeasta imeytymisestä huolimatta hyvä. Apteekin Avene-rasvassa oli juuri se vika, että se kyllä imeytyi kuin unelma, mutta aika kevyeksi jäi kosteutuskin.

Nähtäväksi vielä jää, miten tuo pitkässä juoksussa toimii, mutta ensivaikutelma on ehdottoman positiivinen :) Näitä meikäläisen hiekkapaperitassuja ei hetkessä paranneta, mutta jospa tämä tästä lähtisi parempaan päin menemään.

Hiusasiaa

Synnytyksen jälkeen mietin, että ei se massiivinen hiustenlähtö, jota kaikki kauhistelee, varmaan minun kohdalle satu. Wrooong! (niinkuin monen muunki raskausluulon kohdalla :D ) Kun Peppi oli noin kolmen kuukauden ikäinen, hiuksia alkoi tippua ihan urakalla. Suihkun jälkeen olkapäät olivat irtohiusten peitossa ja käteen jäi kunnon tukkoja o.O

Pepin synnyttyä olinn myös vaihtanut takaisin markettishampooseen osin kustannus-, osin kätevyyssyistä. Nyt kuitenkin ajattelin kokeilla taas palashampooseen paluuta, kun törmäsin Prismassa kätevänoloiseen tapaukseen.

 

Ma Provence -merkkisessä palashampoo oli tosi kätevän mallinen ja siinä tuli vielä tuo koukku mukana!  Huono puoli on, että tuo näyttäisi tuoteselosteen mukaan sisältävän sulfaatteja... En kuitenkaan ole aivan ehdoton niiden suhteen, käytinhän välillä tosiaan tavallistakin shampoota. 

Kaikkein suurimman yllätyksen koin kuitenkin ensimmäisen pesun jälkeen. Hiukseni ovat olleet jo pitkän aikaa ihan hirveän takkuiset ja kuivan oloiset, vaikka olen käyttänyt hoitoainettakin. Se ei ole ainakaan hillinnyt niiden tippumista, kun takkuja on saanut retuuttaa auki :( Tuolla uudella palalla pestyäni hiukset eivät kuitenkaan olleet juuri yhtään takussa, vaikken edes käyttänyt hoitoainetta :) Muutenkin tukka vaikutti heti paljon parempikuntoiselta, joskin on ehkä aiempaa liukkaampi ja siksi vähän enemmän lytyssä. 

Harjapuolella panostin jo jokin aika sitten paljon kehuttuun Tangle Teezeriin.

Tuo on toiminut ihan mukavasti, joskaan kaikkein pahimmat takut ei tuollakaan oikeen aukea (tai sitten olen liian malttamaton...). Perusharjaukseen toimii kuitenkin oikeen kivasti ja hellävaraisesti, ja mikä itselleni tärkeää; on helppo pitää puhtaana. Tangle teezeriä on mielestäni paljon helpompi putsata kuin tavallista harjaa.

Luonnonkosmetiikasta voisin tähän loppuun vielä yleisesti todeta, että kustannussyistä olen aika paljon joutunut siirtymään "tavalliseen" kosmetiikkaan takaisin :( Luonnonkosmetiikka kuitenkin edelleen kiinnostaa, joten eiköhän sitä vieläkin tule silloin tällöin blogissa esiintymään :)

Kävikö pahasti?

Törmäsin pienien mutkien kautta Lentoaskeleita-blogiin ja sieltä lähtöisin olevaan Kävikö pahasti-kampanjaan.

Kampanja lähti liikkeelle blogin Aamulla bussissa -postauksesta ja siihen tulleista kommenteista. Kampanjan idea on tiivistetysti seuraavanlainen (kopioitu alkuperäiseltä sivulta):

Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus.

Osallistua voi jokainen myös jakamalla kampanjan ajatusta blogissaan tai Facebookissa ja kertomalla omista kokemuksistaan auttamisesta/autetuksi tulemisesta.

Itselleni mieleen muistuu tapaus, kun olin pikkuveljeni ja hänen kaverinsa kanssa kotiutumassa baarista. Olin itse kuskina ja olimme jo melkein kotona, kun huomasimme hiljaisella kävelytiellä makaavan miehen. Ulkona oli lunta ja pakkasta ja mies oli todennäköisesti sammunut siihen keskelle tietä. Pysähdyimme soittamaan paikalle poliisin ja pojat herättelivät miekkosta, joka piristyikin aika nopsasti. Poliisia odotellessa sankari ehti hoiperella uudelleen reilun sadan metrin päähän baariin (ei päässyt sisään) ja läheisen kerrostalon pihaan. Seurattiin hänen liikkeitään (pikkuveljeni meni pihaan katsomaan pääseekö sisälle) ja odotettiin sinnikkäästi sitä poliisia. Kun poliisi viimein tuli, oli mies kerennyt jälleen pyllähtää sinne kerrostalon pihaan, lumikasaan istumaan ja ohjasimme poliisit sinne. Tuli levollinen mieli kun tiesi, ettei humaltunut nuorimies jäänyt ainakaan paleltumaan pakkaseen.

Mikä kaikki on toisin

Lapsiperheen arki on ihanaa, mutta aika erilaista kuin "entinen elämä". Aina välillä ajautuu miettimään, että mikä kaikki on muuttunut, ja pikkuisen kaipaakin joitain asioita, jotka eivät tällä hetkellä vain yksinkertaisesti ole mahdollisia.

- Sairastaminen

Jos sattuu käymään niin pyllysti, että tulee kipeäksi, ei voikaan käpertyä kaikessa rauhassa köllöttämään sohvan nurkkaan ja katsomaan leffoja. Tuo skenaario kuulostaa itse asiassa ihan hemmottelulomalta. Arjen on pyörittävä, vaikka sitten pää kainalossa. Tähän sain tuntumaa jo Pepin ollessa kuukauden ikäinen, kun sairastuin yhtä aikaa flunssaan ja rintatulehdukseen. Muutama päivä siinä vedettiin mummun, papan ja särkylääkkeen avustuksella kun ei mieskään oikeen voinut jäädä töistä pois. Onneksi on lähellä ihmisiä, joilla on aikaa rientää apuun :)

- Minä ite -päivät

Ennen perheen perustamista vietin aina välillä minä ite -päivää. Saatoin löhötä koko päivän kotona, katsoa leffoja/sarjoja ja syödä herkkuja. Nykyisin minä ite -aika, parisuhdeaika, harrasteaika ym. sijoittuu enimmäkseen illan 2 - 3 viimeiselle tunnille, joten on varmaan sanomattakin selvää, ettei tommoisia leffamaratoneja vähään aikaan pidetä ;)

- Kotityöt

Kun tiskatessa toimii samaan aikaan yhden miehen viihdekeskuksena, oppii arvostamaan sitäkin, että kotityöt voi tehdä tehokkaasti ja kaikessa rauhassa.

- Kyläily ja treffailu

Vaikka kotiäidillä onkin mahdollisuus kyläillä ja käydä mammakahveilla, ei se tarkoita, että kyseiset tapahtumat olisivat aina huoletonta hengailua. Kun nykyään käy jossain kylässä/kahvilla ei vaan yksinkertaisesti pysty keskittymään esim. keskusteluun samalla tavalla kuin ennen, koska koko ajan on toinen käsi/silmä/jalka ipanassa kiinni. Pari ystävääni sai lapsen samaan aikaan ja tapaamisia rytmittävät nykyään vaipanvaihdot, syötöt ja hyssyttelyt. Kahvi juodaan sitten kun keretään ;)

                                                Kokkitaidot ovat laajentuneet vauvanruualla ;)


Toisaalta olen saanut elämääni myös asioita, joiden olemassaolosta en aiemmin ollut siinä määrin tietoinen kuin nykyään.

- Ehdoton, pohjaton rakkaus

Rakkaus omaa lasta kohtaan on vahvempaa kuin mikään muu. Voi kuulostaa kliseeltä, mutta niin se vain on. Ymmärrän nyt, miten vauvakuume voi iskeä, vaikka esikoinen on ihan pieni :)

- Elämään keskittyminen

Lapsen kanssa tulee jokaiseen päivään  keskityttyä ihan eri tavalla. Joskus saattoi hurahtaa monta päivää niin, ettei oikein ollut täysillä läsnä. Vaikka Pepin ensimmmäiset puoli vuotta on kohta huristaneet hirmuvauhtia ohi, olen ollut tässä ajassa enemmän läsnä kuin elämässäni pitkään aikaan.

- Oppimisen ilo

Kuulostaa varmasti vähän yliampuvalta, mutta aina kun Peppi oppii jotain uutta, meinaan pillahtaa itkuun liikutuksesta. Kävimme perhevalmennuksessa puhumassa tuleville vanhemmille ja sielläkin tästä reaktiosta mainitsin. Pitivät varmaan minua vähän hurahtaneena ja hysteerisenä, mutta totta se on :D Toissapäivänä ipana nousi ensimmäisen kerran kontalleen ja kun katsoin ylpeydestä säteilevää isimiestä, näin ettei hänelläkään liikutus ollut kaukana.

- Pienten, omien asioiden arvostus

Kun omaa aikaa ei ole enää tuhlattavaksi asti, osaa siitä nauttia aivan eri tavalla. Arjessa löytää iloa vaikkapa siitä, että saa rauhassa siivoilla, käydä kaupassa tai saunoa miehen kanssa. Kaikesta tekemisestään nauttii monin kerroin enemmän :)


Kaiken kaikkiaan valehtelisin, jos sanoisin, ettei elämä ole muuttunut. Mielestäni on ihan normaalia jäädä pikkuisen kaipaamaankin niitä vapauksia, joita aiempaan olemiseen liittyi. Ei se tarkoita, että asiat olisivat nykyään jotenkin huonommin, ei ollenkaan. Elämästä on tullut hektisempää, mutta myös eri tavalla antoisaa ja opettavaa. Lapsen kanssa saa luvan keskittyä tähän päivään ja hetkeen ja elää läpi uudelleen niitä asioita, jotka olivat itsellekin lapsena tärkeitä. Odotan jo innolla teemasynttäreitä, huvipuistoretkiä ja naamiaisia :D Ja toki sitä, että saan nähdä, millainen persoona Pepistä kehittyy, ja mitkä ovat hänelle niitä tärkeitä asioita :)

Ajatuksia pärekorista

Heippahei! Taas on vierähtänyt ihan liian kauan edellisestä päivityksestä... Yritän epätoivoisesti tehdä aina välillä käsitöitä, mutta tälläkin hetkellä on (öö...) ainaki neljä projektia kesken. Että näin :D Pää on vieläki kuin pärekori, joten bear with me, tästä tulee sekalainen kuulumispäivitys.

Olen alkanut mm. koristelemaan tytsyn huoneen ovea, tekemään huopapaloista mähmämonsteria ja neulomaan pikkuisia huopatossuja. Kertoo ehkä jotain tämänhetkisen keskittymiskyvyn tasosta...

                                          Tuosta tulee joskus mähmämonsteri...

                                                    ...tuosta huopatöppöset...
 

                                                    ...ja tuosta puu.

Käsitöiden teko olisi ihan hirmu tärkeää pään koossapitämisharrastetta, mutta useimmiten jään iltaisin vaan koneelle/telkulle/sohvalle tilttaamaan ja hups, kello onkin yhtäkkiä yksitoista. Pitäisi päästä tuosta tilttailusta eroon... Peppihän menee nykyään siinä puoli yhdeksän maissa nukkumaan, joten aikaakin olisi kun vain saisi moottorit pysymään käynnissä :P

Tytsy on muutenkin kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti, meillä nimittäin syödään jo kiinteitä maidon lisäksi :) Lounaalla menee kasvissosetta, päivällisellä hedelmää/marjaa ja illalla vetästään vielä ennen nukkumaanmenoa puurot.

                                            "Inside"-huumoria, ehhehe :D

Jotenkin harhaisesti kuvittelin, että tuo kiinteiden aloittaminen helpottaisi syömishommia, mutta olin varmaan pöhkö kun eihän imetystä yksinkertaisempaa ruokailumuotoa ole. Toki saan tässä pikkuhiljaa itse vapauksia kun joku muukin voi lappaa soseita suuhun, mutta ajallisesti syöntiin ja kaikkeen oheistoimintaan menee taas useampi tunti päivästä. Myös sotku on välillä aikamoinen, luumusosesotamaalauksen tekoon ei nimittäin tarvita kuin sadasosasekunti ja yks kädenliike :D Eipä se kuitenkaan haittaa, on niin ihana katsoa kun toinen kasvaa ja syö kuin "isot tytöt" :) 

Liikkumisen puolesta Peppi osaa jo kääntyä ja ryömiä. Tällä hetkellä harjoittelussa on konttausasentoon nouseminen. Vatsalihastreeni on ihan käsittämätöntä ja ipanalla onki varmasti tiukempi sixpäkki kuin äipällä (jolla lihakset levahti raskausaikana joksikin tunnistamattomaksi möykyksi...). Vakioliike on "lentsikka", eli mahallaan makuulla kädet ja jalat irti maasta, jota Peppi saattaa tehdä kerrallaan parikymmentä sekuntia. Sitten noustaan käsinojaan ja yritetään välissä nostaa pyllyä. Ja sama alusta mooonen monta kertaa. Kokeilin kerran itse tuota lentsikointia, eikä se ole mitään ihan helppoa. 

Sosiaalisilta taidoiltaan Peppi osaa jo kovasti seurustella, ymmärtää jonkin verran äitin ja isin höpöhuumorin päälle, katselee mielellään kirjoja ja tykkää kun joku on lattialla mönkimässä mukana. On kyllä huimaa, miten nopeasti kehitys tuossa vaiheessa tapahtuu, ihan vastahan se oli semmoinen aina syövä tai nukkuva pikku vauveli. Tytsyn oma persoonallisuus alkaa selvästi näkyä ja on ihana tutkailla, millainen luonne sieltä pikkuhiljaa paljastuu <3 

Nyt pitäisi vissiin alkaa laittamaan päivällistä töistä palailevalle miehekkeelle. Päivällä hätäisesti väsätty schezuan-kikhernehässäkkä ei kuulemma kelpaa, lihapullia pitäisi saada. Ipanakin vielä sopivasti nukkuu (mistä vetoa, että herää heti kun oon sen tässä "ääneen" maininnu...), joten ei kun hommiin, palaillaan!