Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kesäpupuhaaste

Viikolla kävin äipän kanssa shoppailemassa ja koitin löytää itselleni kivan kesätakin. Jos kaikki olisi mennyt niin kuin Strömsössä niin en nyt kirjoittaisi tätä. Vanha epäilyni siitä, että omaan vartalon tyyppiä "maalivahti" vain vahvistui... Näytin nimittäin kaikkea muuta kuin sirolta. Suurin syy on leveissä hartioissa, mutta lupaavasti kevään mittaa kasvanut pömppiskään ei tällä kertaa päässyt livahtamaan tutkasta. Masentavan sovituskoppirumban päätteeksi tulin siihen tulokseen, ettei varmaan tekisi pahaa, jos vähän katsoisi, mitä suuhunsa pistää.

Viimeisen parin vuoden aikana varteen on kertynyt n. +6 kiloa. Ainakin 4 niistä on ihan täysin mässytyksen ja laiskuuden seurausta,  vaikka olenkin normaalipainoinen. En ole koskaan erityisesti tykännyt liikunnasta, joten olen ajatellut ottaa sen kanssa fiilispohjalta: jos ei huvita, niin ei ole pakko. Syömisiä sen sijaan olisi kiva parantaa kasvispainotteisemmalla ruokavaliolla, joten kehitin itselleni kesäpupuhaasteen (puput syö rehuja ja rehuja syömällä tulen söpöksi kuin pikku pupu, loogista eikö :D)!

Aion haastaa itseni syömään kasvisruokaa kerran päivässä, eli lounaaksi tai päivälliseksi. Kasvisruoalla tarkoitan tässä nyt ruokaa, joka ei sisällä lihaa. Postaan päivän kokeilun aina blogiin Kesäpupuhaaste-sivulle, joka toimii lähinnä omavalvontatarkoituksessa (jos joka päivä pitää jotain postata niin olisi hyvä kokatakin jotain). Aivan varmasti tulee päiviä, että repsahdan tai olen laiska, mutta pyrin kuitenkin tekemään parhaani :) Tavoitteena on hyvä olo ja mieli ilman ryppyotsaista kalorinlaskentaa.

Hyviä kasviruokavinkkejä otetaan myös vastaan :)


4 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Luin tuon otsikon ja postauksen koko ajan, että "kesäpuuhahaaste" ja sitten vasta tajusin, että otsikossa oli pupu... :)

Oon tosi huono laittamaan ruokaa, mutta pinaatti on hyvää! Ja raparperisoppa ym. mutta se ei varsinaisesti ole pääruokaa.

Kristiina kirjoitti...

Meinasin just laittaa tuohon loppuun, että kunhan ei pinaatista tai palsternakasta mitään :D En oo maistanu tuoretta pinaattia, se ehkä voiskin olla hyvää, mutta mulla on kauheat traumat ala-asteelta pinaattikeitosta -.- En vaa ikinä pysty syömään sitä, vaikka se maku ei nii kamalalta enää tunnukaa...

Käsityöläinen kirjoitti...

Pinaattivinkki: kattilan pohjalle loraus öljyä, joukkoon pinaatin lehtiä ja ripaus suolaa. Kun lehdet on painuneet kasaan niin valmista on! Tiedä sitten, onko tuo enää niin kauhean "terveellistä", mutta ainakin hyvää esim. leivän päällä. Ja jos katkikset ei oo pannassa niin oma lempparikesäruoka on täysjyväspagetti (ok, hiilareita...) seuraavilla sörsseleillä. Eli keitä spagetti/pasta, pyöräytä pannulla nopsaan uutta sipulia (hienonnettuna varsineen), valkosipulia, katkarapuja, kirsikkatomaatteja ja rucolaa. Tomaatit ja rucolan lisään viimeisenä, niiden ei tarvitse kuin hieman lämmetä jos sitäkään. Joukkoon pasta ja pestoa ja hieman pippuria. Nam!

Ja lisäksi ratatouille on hyvä lisuke. Paista pannulla sipulia, valkosipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Lisää joukkoon tomaattichiliä tms. purkista ja pari ruokalusikallista vettä, hauduta kunnes vesi on hieman haihtunut. Mausta suolalla, pippurilla ja (tuoreella) basilikalla tai muilla yrteillä. Sopii loistavast kalan kanssa.

Kristiina kirjoitti...

Kiitos kovasti resepteistä Käsityöläinen! Vaikuttavat oikeen lupaavilta :) Katkikset ei ole pannassa, mutten vielä oikein ole oppinut syömään niitä. Ehkäpä pastan tms. kautta voisi kokeilla opetella. Tuoretta pinaattiakin olen monesti ajatellut, kun kammo koskee lähinnä keittoa :P