Jotenkin viime aikoina olen päässyt ihan repsahtamaan tasolle, jossa vain tilttaan koneella ja haaveilen valmiista gradusta. Tänään sain kuitenkin palautetta luvusta, jonka olen sentään saanut ähellettyä valmiiksi. Professori oli oikein rohkaiseva, mutta totesi, että aiheeni on niin haastava, että hänenkin pitää ihan keskittyä palautteen antoon ja siksi vähän kestää... Toisaalta olin salaa imarreltu, mutta myös tajusin, että olen uponnut aika syvälle omaan aiheeseeni, eikä tulevaisuudessa ketään todennäköisesti kiinnosta päätelmäni lyriikan filosofisesta luonteesta -.- Kenenkään henkeä ei minun gradulla pelasteta. Mutta ei se haittaa. Jos saan maisterinpaperit höpisemällä omiani niin sitten höpisen :D (välillä olen nimittäin itsekin vähän hämmentynyt, että höpinöitäni pidetään akateemisena tuotoksena...)
Mutta itse asiaan, eli käsitöihin. Tein johtopäätelmän, että jos minulla olisi jotain mielekästä tekemistä vapaa-ajalla, jaksaisin ehkä paremmin tehdä hommiakin silloin kun pitää. Niinpä päädyin hetken mielijohteesta ostamaan langat hupullista kaulahuivia varten. E-how:sta löytyi ihan perusohjeet sellaisen värkkäämisen, joten uskoisin, että jopa kaltaiseni tumpelo saa tuollaisen itse tehtyä (ehkä). Langaksi valikoitui Novitan Crystal, koska siinä on kivasti blingiä *____*
Harmittaa kun viime aikoina ei ole ollut oikeen varaa ilmoittautua uusiin swap-bot -vaihtoihin. Postimaksut on aina niin karmivia, ettei oikeen mihinkään viitsi lähteä mukaan :( Viimeisimmistä vaihdoista olen saanut kuitekin ihania juttuja, mm. ommellun siilipussukan virkkuukoukuille <3 (olen ottanut sellaisen periaatteen, etten esittele toisten käsitöitä täällä blogissa, kun aina ei tiedä tekijän mielipidettä kuvien julkaisuun). Karkkivaihdossa sain namuja Hollannista ja USA:sta. Hollannin karkit katosi parempiin suihin ennen kuvausta, mutta amerikkalaisista on sentään todistusaineistoa :D
Semmoista tällä erää :) Pitääpä päivitellä sitten, miten tuo huiviprojekti lähtee käyntiin.
Sivut
Tunnisteet
aloitus
(1)
amigurumi
(1)
amigurumit
(28)
arki
(33)
askartelu
(15)
blogi
(10)
cernit
(4)
decoupage
(3)
fail
(4)
haaste
(3)
hahmot
(8)
harrastukset
(1)
hemmottelu
(19)
hiukset
(9)
huovutus
(3)
hyvinvointi
(9)
imetys
(1)
inspis
(4)
joulu
(18)
juhlat
(8)
kauneudenhoito
(33)
kesä
(5)
kivaa
(1)
koristeet
(10)
kosmetiikka
(11)
kuvat
(1)
kynnet
(4)
lahjat
(14)
leipomukset
(8)
luonnollisuus
(26)
mail art
(1)
mielipide
(1)
musiikki
(2)
muuta höpötystä
(7)
möy
(2)
neulominen
(19)
ompeleminen
(3)
perhe
(14)
piirtäminen
(7)
pääsiäinen
(2)
raskaus
(9)
ruoanlaitto
(1)
ruoka
(12)
scrapbooking (digitaalinen)
(1)
sisustaminen
(7)
swap-bot
(6)
söpöä
(21)
talvi
(3)
tarvikkeet
(3)
tee-se-itse
(12)
tunnustus
(1)
työ
(1)
vaatteet
(3)
vauva
(6)
vauvalle
(8)
virkkaaminen
(5)
ystävät
(5)
Tietoja minusta
- Kristiina
- Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mielenkiintoinen toi huiviohje, ja vielä virkattuna! Yks kaveri tais just samasta langasta tehdä josefiina-huivia, ja neulos oli kyllä ihanan näköistä. Odotan innolla kuvia. :)
Itse en lähteny virkkaamalla tekemään, kun jotenki neulominen tuntuu nopeemmalta noiden "isojen" töiden tekoon. Otin tosin tuosta ohjeesta vaan vinkkiä, kun esim. ton huppuosan silmukkamääräksi oli laitettu 20, joka ei millään olis ainakaa minun päähän riittäny :D Saa nyt vielä nähdä mitä tuosta tulee, jos tulee julkaisukelpoista nii sitten laitan kuviaki :P Lanka on kyllä tosi ihanaa, siitä saa kivoja huiveja ja muita asusteita :)
Lähetä kommentti