Ollaan vähän miehen kanssa kartoitettu tarvittavia vauvahankintoja ja mietiskelty, että kestovaippailu kiinnostaisi. Ensinnäkin sen vuoksi, että siinä säästää rahaa, toiseksi myös ympäristöystävällisyys-näkökulmasta. Olen nyt pari päivää surffaillut kuumeisesti netissä ja saanut selville, että eri tapoja kestovaippailla on ihan tolkuttomasti o.O Ihan alkuun kuitenkin olisi luultavasti fiksuinta pysytellä harso-villahousu-combossa, vastasyntyneet kun tuppaa olemaan niin pikkuisia ja laihoja. Sitten myöhemmin voi pistää päänsä sekaisin taskuvaipoilla, kuorilla, imuilla, aio:lla ja one sizeilla.
Innon puuskassani päätin, että nyt alankin sitten neulomaan pikkuiselle itse vaippahousut! Muuttopakkauksen (joka on siis vielä aaaaivan vaiheessa) yhteydessä bongasin kaksi vajaata ja yhden jämäkerän Huopasta, tänään sitten kävin Halppiksen tyhjennysmyynnistä vielä nappaamassa viimeisen Puro-kerän. Värien (koralli, sininen, vihreä ja monivärinen) yhteensopivuudesta en tiedä, mutta eiköhän noista jotkut random-pöksyt saa harjoittelumielessä aikaan :D Jotta lopputulos olisi tarpeeksi psykedeelinen, kokeilen varmaan vielä neulahuovuttaa pöksyihin jotain kivoja kuvia. Pitäkää peukkuja, raportoin sitten jossain vaiheessa kun on jotain näytettävääkin ;)
Sivut
Tunnisteet
aloitus
(1)
amigurumi
(1)
amigurumit
(28)
arki
(33)
askartelu
(15)
blogi
(10)
cernit
(4)
decoupage
(3)
fail
(4)
haaste
(3)
hahmot
(8)
harrastukset
(1)
hemmottelu
(19)
hiukset
(9)
huovutus
(3)
hyvinvointi
(9)
imetys
(1)
inspis
(4)
joulu
(18)
juhlat
(8)
kauneudenhoito
(33)
kesä
(5)
kivaa
(1)
koristeet
(10)
kosmetiikka
(11)
kuvat
(1)
kynnet
(4)
lahjat
(14)
leipomukset
(8)
luonnollisuus
(26)
mail art
(1)
mielipide
(1)
musiikki
(2)
muuta höpötystä
(7)
möy
(2)
neulominen
(19)
ompeleminen
(3)
perhe
(14)
piirtäminen
(7)
pääsiäinen
(2)
raskaus
(9)
ruoanlaitto
(1)
ruoka
(12)
scrapbooking (digitaalinen)
(1)
sisustaminen
(7)
swap-bot
(6)
söpöä
(21)
talvi
(3)
tarvikkeet
(3)
tee-se-itse
(12)
tunnustus
(1)
työ
(1)
vaatteet
(3)
vauva
(6)
vauvalle
(8)
virkkaaminen
(5)
ystävät
(5)
Tietoja minusta
- Kristiina
- Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
perjantai 11. tammikuuta 2013
Project vaippahousu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kyllä pidän peukkuja :) <3
Kannattaa pitää, näistä tulee meinaan aika villin väriset tuolla randomisekotuksella :D
Lähetä kommentti