Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tökkää äitiä

Mötkyn liikkeet on ihaninta mitä tiedän, suuntautui ne minne tahansa. Osa niistä ei tosin fyysisesti tunnu aina niin ihanilta. Ennen raskautta tiesin, että vauvat potkii välillä kipeästi kylkiluihin, palleaan ja virtsarakkoon. Kukaan ei silti maininnut, että kaikkein kipeiten käy kun pikku ihanuus jysäyttää nyrkillä/jalalla down there >.< Mötkylä päätti taas vaihteeksi kääntyä niin, että jotkut raajat vispaa tuolla lantiossani mahan sijaan. Sanoinkin miehelle, että pieni on selvästi kehittänyt oman tökkää äitiä pelinsä: 1 piste jos osuu suoleen, tyhjästä virtsarakosta saa 2 pistettä ja täydestä 3. Täydet 5 tulee, jos onnistuu täräyttämään napakymppiin, eli kondunsuulle, bonusta saa, jos äiti vielä älähtää iskun seurauksena. Lapsi on selvästi perinyt isänsä urheiluhenkisyyden ja tarkkuuden :D Onneksi pikkuinen vielä kääntyilee ja pyörii tuolla masussa, eikä ole asettunut lopullisiin jysäyttelyasemiinsa :)



Masukin alkaa näyttää kuvissa jo aika isolta. Oikeasti en näe varpaitani, jos seison suorassa :P Olen huomannut, että oirelistalle ovat ilmestyneet ne kuuluisat mielialanvaihtelut ja ruokahimot. Tämä kuulostaa nyt ihan naurettavalta, mutta minun piti eilen päästä kaupungin toiselle puolelle Cittariin ostamaan tiettyä suklaata, koska HALUSIN sitä. Ja kun mies ei ollut varma jaksaako sinne lähteä minua kuskaamaan, rupesin itkemään ja mökötin aivan lohduttomana o.O Oli oikeasti tosi paha mieli! Vaikka tiesin, että ihan järjetöntähän se on yhden suklaalevyn takia märistä :D Koska mies kuitenkin ihailtavalla kyvyllä sietää hormoonioikkujani, sain suklaani.


Satunnaisten herkkupakkomielteiden lisäksi himoitsen tosi kuumaa (semmoista mitä voi juuri juoda) kaakaota. Vähän suklaapainotteista siis :D

Nyt alan viimeistelemään ne sateenkaarilapaset, jotka äipän piti saada jo jouluna... Noh, talvea on vielä jäljellä ja lapasista puuttuu enää puoli peukaloa :P Pitääkin laittaa uutta postausta tulemaan valmiista lapasista. Toiset vaippapöksyt pitäisi myös tehdä valmiiksi.

9 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Voi tuo masu <3 Kuinkas pitkällä sitä jo ollaankaan? :)

Anonyymi kirjoitti...

Oo mikä masu! :)

Kristiina kirjoitti...

Kiitos Heidi ja anonyymi! :) Tänään tuli 27 viikkoa täyteen, vielä 13 jäljellä. Hui, niin vähän tosiaan :O

Heidi kirjoitti...

Nyt jo 27 :o Mihin nää viikot on hävinneet :D Kauheeta!

Missä ja minkälainen teidän uusi koti on? :)

Kristiina kirjoitti...

No äläpä muuta sano :P Muutetaan ihan tuohon tien toiselle puolelle, 4h+k+s :) Oli pakko ottaa isompi asunto kun miehen harrastus vie jo yksinään yhen huoneen ja vauvaki pitäis johonki saada mahtuun :P Eikä me tässä opiskelijakämpässä ois saatu kuitenkaa asua ku kesäkuulle ku kumpikaa ei enää opiskele.

Heidi kirjoitti...

:) Nonii, kuulostaa hyvältä!
Missä päin Suomea asutte? :)

Kristiina kirjoitti...

Oulussa, täältä onneksi löytyy aika helpolla asuntoja ku vertaa esim. Etelä-Suomeen :)

Heidi kirjoitti...

No kyllä :) Siksi kysyinkin, kun me asutaan täällä Vantaalla :) Täällä päin ei kauheesti ole asuntoja tarjolla ja jos on, ni hintakin on sen mukainen..

Kristiina kirjoitti...

Nii minä oon vähä kuullu ja kiittäny onneani, että ainaki toistaiseksi ollaan täällä... Muute tää meidänki tilanne olis ollu triplasti huonompi o.O