Saimme Tytin kun olin neljännellä luokalla. Se oli pikkuinen karvakasa, joka nukkui ihan tolkuttoman paljon ja nuoli naaman. Tytti kasvoi minun ja pikkuveljeni rinnalla ja siitä tuli koko perheen lellikki. Ikinä se ei ollut kellekään ilkeä, raksujen eteen halusi tehdä temppuja (muuten ei kelvannut) ja ikkunasta vahtiminen oli parasta ikinä. Kun vuosia tuli lisää, aloimme totta kai ymmärtää, ettei Tytti tule olemaan täällä ikuisesti. Ehdin jo pari vuotta valmistautua siihen, että aika voi loppua milloin tahansa. Silti tuntuu omituiselta ajatella, ettei vanhempieni luona ole enää pikkuista hössöttäjää, joka tulee tervehtimään ovelle ja kerjäämään pöydän alle ruokaa, Tytti kun oli suht hyvässä kunnossa loppuun asti.
Tänäänkin on vielä aika surullinen päivä. Voin kuitenkin lohduttautua sillä, että Tytti ei ollut lähtiessään yksin tai peloissaan. Se ei joutunut kärsimään pitkiä aikoja kivusta vaan sai nauttia elämästään loppuun asti. Sillä oli hyvä ja jopa epätavallisen pitkä elämä. Muistot jäävät elämään, samoin jälki siitä rakkkaudesta, jota jokainen meistä Tytiltä sai <3
7 kommenttia:
<3 Osanottoni.
Kertomastasi päätellen Tytti sai elää täyden koiran elämän :) Hyvä, että pysyi hyvässä kunnossa loppuun saakka ja loppu oli "nopea", jos niin nyt voi sanoa. Rankka paikka, mutta varmasti ne hyvät muistot jäävät lämmittämään mieltä loppuelämäksi :)
Kiitos Heidi <3 Kyllähän se tuntuu surulliselta, mutta tavallaan oli myös helpotus, että Tytti sai lähteä rauhallisissa merkeissä. Itsekästä se meiltä ihmisiltä olisi yrittää pitkittää elämän pituutta laadun kustannuksella. Ja hyviä muistoja onneksi jää :)
Osan ottoni ja jaksamisia...
Itsekkin olen menettänyt minulle todella rakkaan koiran pari vuotta sitten ja vieläkin rakastan häntä ja hän elää muistoissani. <3
Koirat on ihan parhait,mutta valitettavasti aika meinaa käymää aina liian lyhyeks.. :(
Voi Tytti-pientä. :( Mutta parempi hänen varmaan on olla siellä missä nyt on, kuin kärsiä täällä kivuista. Ja onneksi hän tosiaan sai elää pitkän koiranelämän.
Kiitos Miimahhh ja B.N.! Kyllähän se koirien aika tääällä tuppaa olemaan lyhyempi kuin meidän ihmisten. Tärkeintä kuitenkin, että tietää toisen olleen onnellinen sen ajan, jonka täällä on viettänyt <3
"Ihminen antaa koiralle osan elämästään, mutta koira antaa ihmiselle koko elämänsä." Näin oon kuullut ja oon itsekin sitä mieltä :) Jos ja kun mun koirille tulee se tilanne, että ne eivät enää voi oikeaa koiranelämää viettää, se on mun velvollisuus päättää niiden elämä. Niin vaikeeta kuin se tuleekin olemaan. :)
Niinhän se on... koirilla se omistautumisen määrä ihmiselle on jotain ihan uskomatonta. Vähintä mitä siinä voi tehdä on ajatella niiden parasta kun sen aika koittaa.
Lähetä kommentti