Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

perjantai 16. syyskuuta 2011

Arjen hemmottelua

Ajattelin vähän laajentaa tätä blogini reviiriä harrastuksista myös muuhun arkipakoiluun, johon esimerkiksi hemmottelu kuuluu oikein olennaisena osana. Olen aina välissä mietiskellyt ekokosmetiikan kokeilemista, mutta hinta ja suppeat valikoimat ovat saaneet pitäytymään ihan tavallisissa purnukoissa. Lukiessani erästä toista blogia törmäsin kuitenkin Lushiin ja hetken surffailtuani löysin heidän verkkokauppansa. Valikoimaa löytyi vähän liiankin hyvin budjettiini nähden, joten vietin tovin jos toisenkin pohtiessani, mitä nyt ihan oikeasti tarvisin. Hintataso ei mielestäni ole kauhean paha, ihan pikkuisen normi kosmetiikkatuotteita korkeampi. Päädyin lopulta tilamaan Godiva-palashampoon, Wiccy magic muscles -hierontapalan ja Aqua marina -kasvojenpuhdistusaineen.

                                   Edessä Wiccy magic muscles ja takana Godiva.

Täytyy sanoa, että tuoksua noista ainakin löytyy. Kun olin hakemassa pakettia postista, aloin ihmetellä, että mistä ihmeestä tuo tuoksu oikein tulee, kunnes tajusin, että se hiipi vielä avaamattomasta pahvilaatikosta. Hierontapala tuoksuu erityisen voimakkaalle (mintulle ja mausteille), mitä osasin odottaakin kun kyseessä on vähän urheiluvoiteiden tapainen tuote. Ehdin jo hieman levittää sitä hartioille ja mukavasti tuntuu virkistävän verenkiertoa. 

Olen vähän ajatellut, että vinkkaisin joulupukille muutamasta tuotteesta, jotka jäivät rahapulan takia saamatta. Voisin keräillä itselleni kunnon kotispan, niin voisi aina pitää rentoutumishetkiä kun kouluhommat alkavat tympimään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen kerta kaikkisen ihastunut Lushiin. Sen kerran kun olen siellä käynyt, siellä on saanut tosi hyvää palvelua ja itse tuotteiden vegaanius ja se, että ne on tehty käsin, tuntuu tosi kivalta :) Itselläni on Lushin hiusshampoo ja hoitoaine. Shampoo on saman värinen kuin tuo sinunkin kuvassasi, mutta sen täytyy kuitenkin olla jotain eriä, koska minulla se ei tuoksi oikeastaan millekään. Hoitoaine sen sijaan tuoksuu tosi vahvasti, onneksi hyvälle :)

-B

Kristiina kirjoitti...

Se voi olla, et se on joku eri, koska tossa on aika voimakas, ehkä vähän mausteinen tuoksu, josta tykkään tosi paljon :) Mä sain ilmaisena tuotenäytteenä palan Godmother-saippuaa ja se on kans aivan ihanan tuoksuinen! Ihan karkki tai purkka tulee mieleen :P Harmi ku Lushilla ei oo liikettä Oulussa, saisivat minusta kyllä vakiasiakkaan :)