Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ihonhoitopäivitystä

Heipsis taas! Tässä on viime aikoina ollut vähän radiohiljaisuutta, kun kouluhommat (tai pikemminkin niiden stressaaminen) ja työt ovat ahmineet aikaani. Päätin kuiteskin vaihteeksi kertoa vähän ihonhoitokuulumisia, tällä kertaa hyviä sellaisia :) Olen nyt käyttänyt kehäkukkaöljyä vajaan kuukauden ja tuloksiakin alkaa näkyä. Poskista näpyt ovat parantuneet aika tehokkaasti jo, otsa tosin pikkasen vielä kukkii. Päätin taas käyttää jonkin aikaa Molkosan-kuorintaa, jotta saisi vähän kirkkauttakin ihoon.

Yksi ongelma kuitenkin vaivaa vielä, nimittäin meikittömyys. En ole vähään aikaan pystynyt käyttämään kunnolla meikkivoidetta tai puuteria, kun näppyjä alkaa heti tunkea ihan urakalla :( Ei kellään sattuisi olemaan tähän hyvää vinkkiä? Tuntuu niin ankealta mennä aamunaamalla joka paikkaan... Minulla on tällä hetkellä käytössä Benecosin meikkivoide ja puuteri, joten säilöntäainepommituskaan ei pitäisi olla kovin valtaisa. Jostain syystä tuo iho ei vaan tykkää meikistä...

Rasvauspuolella olen niin tykästynyt tuohon BeSave:en, että ajattelin katsoa, josko samalta merkiltä löytyisi kiva kasvonaamio ja käsivoidekin :) Koitan taas päivitellä tätä blogia useammin, joitain käsityöjuttujakin olisi mielen päällä, kunhan vaan aikaa saisi jostain raivattua.

4 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

En tiiä sinänsä asiasta, kun käytän tosi harvoin meikkivoidetta itse, mutta jossakin törmäsin väitteeseen, että tuollaisessa tapauksessa pitäisi käyttää meikkivoidetta, joka ei oo nestemäistä... mutta en oo ikinä kyllä kuullut sellaisesta meikkivoiteesta?! Niin ja talkkia ainesosana kannattaa kuulemma välttää myös.

Kristiina kirjoitti...

Luultavasti sillä tarkotetaan esim. mineraalimeikkipuuteria... Tuo talkki on kyllä hyvä tietää, onneks ainakaa tossa mun puuterissa ei näyttäis olevan. Varmaa kaikista paras konsti on vaa oottaa, että tää iho rauhottuu kunnolla :/

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen 100 % mineraalituotteita meikkipohjaksi (peitetuotteet, varsinainen pohjustus, poskipuna ja aurinkopuuteri). Korostan nimenomaan, että tuotteiden täytyy olla 100 % mineraaleja, ja mieluiten vielä ilman "vismuttia", joka ärsyttää joidenkin ihoa (löytyy esim. BareMineralsista). Erittäin hyvät ja edulliset sekä 100 % mineraalit meikit löytyvät Lily Lololta, jota saa tilattua suomalaisesti nettikaupasta, Biodelly.comista.

Itselläni on melko ongelmaiho, ja 100 % mineraalimeikki on ainut, mitä voin käyttää. Kokeilen aina välillä varovaisesti jotain mahdollisimman puhdasta luonnonkosmetiikkaa, mutta h*elvetti pääsee välittömästi irti..

Eli suosittelen lämpimästi 100 % mineraalituotteita.

Kristiina kirjoitti...

Kiitos kommentista ja vinkkauksesta! :) Olenkin noita mineraalimeikkejä mietiskellyt, kun niiden pitäisi sopia hyvin ongelmaihollekin. Kaverini on tilannut joskus juuri noita Lili Lolon meikkejä ja tykännyt. Kunhan budjetti taas sallii, niin voisi ehdottomasti kokeilla.