Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Koottuja kokemuksia luonnollisemmasta kosmetiikasta

Olen monet kerrat postaillut tänne ostamaani kosmetiikkaa, mutten ole vielä kovinkaan monesta raportoinut käyttökokemuksia. Nyt ajattelin kerätä tähän yhteen postaukseen mielipiteitäni ja ajatuksiani. Kyse on siis minun kokemuksestani, ei mistään yleisestä arvostelusta :) Luonnollisempaa ja luonnonkosmetiikkaa käyttäessä kannattaa muistaa, että itselle sopivien tuotteiden löytäminen tapahtuu yleensä yrityksen ja erehdyksen kautta. Loppupeleissä tuotteiden passaavuus on hyvin yksilöllistä. Käytän tässä nyt luonnonkosmetiikan sijasta lähinnä sanaa luonnollisempi kosmetiikka, koska kaikki käyttämäni ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Mutta siis, asiaan.


Logonan hiuksiin jätettävä hoitoaine: Tähän en ihan heti tykästynyt lähinnä tuoksun takia. Suihkiessa tuoksu on suoraan sanottuna paha, mutta ei onneksi jää hiuksiin. Nyt kun olen käyttänyt suihketta pidempään, ei tuoksu häiritse enää ollenkaan ja olen huomannut, että aine poistaa ihan mukavasti sähköisyyttä ja toimii hyvin palashampoon kaverina. Kuten muitakaan suihkuteltavia hoitiksia, ei Logonaakaan kannata silti suhautella liikaa, ettei tukasta tule tahmainen.


Jauhemainen, vihreä kosmetiikkasavi (kuvan vihreä tötsä): Jauhemaista kosmetiikkasavea voi käyttää lähinnä naamioiden (sekä hius että kasvo) tekoon. Itse tykkään tehdä tuosta hiusnaamioita, kasvoille vihreä savi nimittäin on suht voimakasta. Toimii kuitenkin rasvaisen ihon kasvonaamionakin. Sekoitan hiusnaamioon yleensä vihreää teetä ja ylang ylangia, joskus myös pari tippaa viinirypäleensiemenöljyä. Savi rauhoittaa päänahkaa ja antaa tukkaan ilmavuutta. Musta tee puolestaan elävöittää punertavien/vaaleanruskeiden hiusten väriä. Kippailin tässä taannottain päähäni pelkkää teetä parin päivän ajan, ja hiukset saivat ihan kivasti eloa :)

 
Flow-kosmetiikan palashampoot: Lemppareitani <3 Olen kokeillu Flow-kosmetiikalta Punatukka-, kehäkukka- sekä Mali-shampoita. Eniten olen ehkäpä tykännyt tuosta Malista, joka on minulla tällä hetkellä käytössä. Se on hoitavampi kuin kehäkukka, joten hiukset eivät mene niin kovasti pörröön. Malin kanssa olen vähentänyt suihkittavan hoitoaineen käyttöä. Myös Punatukka oli kiva, sillä se vahvisti hiusteni punapigmenttiä. Jos ei koskaan ole kokeillut palashampoita, on Flow-kosmetiikan shampoilla ihan hyvä lähteä testailemaan. Ne ovat kotimainen ja edullinen vaihtoehto (yksi pala kestää hiusten pituudesta ja pesukertojen tiheydestä riippuen n. 2 - 3 kuukautta) :) Oulussa tuotteita saa Kuukorennosta ja Helsingissä ainakin Ruohonjuuresta. Yritykseltä löytyy myös nettikauppa, jossa on hyvät valikoimat.

Flow-kosmetiikan kasvosaippuat: Näihin olen myös kovasti tykästynyt. Itse käytän savi&yrtti saippuaa, joka sopii erityisesti kuivuuteen, herkkyyteen ja couperosaan taipuvalle iholle. Se ei kuivata ihoa liikaa, mutta puhdistaa silti meikin ja epäpuhtaudet. Yritys itse suosittelee, ettei saippualla puhdistettaisi silmämeikkejä, koska se kirvelee joutuessaan silmiin. Itse olen kuitenkin varovasti pessyt tällä ripsarit ja luomiväritkin, eikä ongelmia ole ollut. Joskus on vähän lipsahtanut saippuaa silmiin ja pikkuisen on kirvellyt, mutta huuhtelemalla se on lähtenyt.


Kookosöljy ja viinirypäleensiemenöljy: Nämä kuuluivat ensimmäisiin öljyhankintoihini. Kookosöljyn ostin ajamaan vartalovoiteen virkaa, viinirypäleensimenöljyn taas kasvojen hoitoon. Kookos osoittautui iholleni liian rasvaiseksi, joten annoin sen vanhemmilleni. Iskällä se onkin toiminut vartaloöljynä hyvin. Viinirypäleensiemenöljy taas ajaa nykyisin jonkinlaisen yleisöljyn virkaa. Se käy hyvin esim. hierontaan (ei tuoksu millekään, joten eteerisillä öljyillä voi tuoksutaa mieleisekseen) tai naamioihin antamaan kosteuttavaa vaikutusta.

 
Kehäkukkaöljy: Kehäkukkaöljy on ollut varsinainen ärtyneen ihon pelastaja. Se nitistää näppyjä ja rauhoittaa tulehdusta ja rikkinäistä ihoa. Olen käyttänyt sitä sekoitettuna kasvovoiteeseen, mutta myös yksinään seerumin ja täsmähoidon tavoin. Lisäksi olen sekoitellut öljyyn mineraalipuuteria, kasvovoidetta ja korostusvoidetta, ja käyttänyt tätä sekoitusta sävyttävänä päivävoiteena. Olen huomannut, että kehäkukkaöljyä kannattaa käyttää kuuriluontoisesti. En tiedä voiko iho tottua joihinkin tuotteisiin, mutta minulla öljy toimii parhaiten, kun sitä ei käytä jatkuvasti vaan silloin tällöin.


Kaakaovoi: Loistava suihkuvoiteen korvaaja! Siinä missä kookosöljy jäi iholle pyörimään, kaakaovoi imeytyy iholleni paremmin. Olen käyttänyt sitä lähinnä suihkussa (yksinkertaisesti hinkannut palasta iholle). Lämmin vesi sulattaa kaakaovoipalaa mukavasti, eikä iholle jää liikaa rasvaisuutta. Luin jostain keskustelupalstalta, että vahva tummansuklainen tuoksu on erityisesti naisten mieleen, ja olen tämän itsekin todennut :)


BeSave kasvovoide ja käsivoide: BeSave:n voiteet ovat kevyitä ja hyvän tuoksuisia. Kasvovoide on minulle hitusen liiankin kevyt, joten lisäilen siihen aina välissä kehäkukkaöljyä. Käsivoide puolestaan käy hyvin kesken päivän käytettäväksi, koska se ei jää tahmaamaan käsiä. Tykkään voiteista juuri tuoksun ja keveyden takia, mutta olen ajatellut seuraavaksi ostaa hieman vahvempaa kasvovoidetta.

Baba de caracol etanavoide: Tästä en aiemmin ole tainnutkaan blogin puolella puhua, koska mielestäni kyse ei ole varsinaiseta luonnonkosmetiikasta, vaan lähinnä luonnollisia tehoaineita sisältävästä kosmetiikasta. Etanaseerumia sisältävä kasvovoide oli pitkään luottovoiteeni, kunnes halusin kokeilla vähän muitakin. Nyt olen vähän miettinyt siirtymistä takaisin, sillä etanavoide rauhoittaa ärtynyttä ja näppylöihin taipuvaista ihoa. Se kosteuttaa tehokkaasti ja vähentää myös ihon punoitusta. Pakkaukset vaikuttavat ensisilmäyksellä kalliilta (35 - 45 euroa), mutta ovat oikeasti VALTAVIA. Olemme yleensä ostaneet äipän kanssa yhden puoliksi (lusikalla toiselle omaan, puhdistettuun kippoon), koska voide on niin riittoisaa.

Benecosin mineraalipuuteri ja meikkivoide: Benecos on ikään kuin luonnonkosmetiikan markettimeikkisarja. Tämä ei nyt todellakaan tarkoita, että tuotteet eivät olisi laadukkaita, vaan että ne ovat edullisia perusmeikkejä. Mineraalipuuteri on toiminut minulla ihan hyvin, erityisesti tykkään sävyttää sillä päivävoidetta. Meikkivoide puolestaan on osoittautunut suoraan sanoen hankalaksi käyttää. Yksin käytettynä se jämähtää melkein saman tien iholle, kasvovoiteeseen sekoitettuna puolestaan alkaa herkästi rullautumaan iholta, jos voide ei ole tarpeeksi paksua ja kosteuttavaa. Itsessään meikkivoide on kuivahkoa. Olen ylipäätään meikkivoiteiden kanssa vähän pattitilanteessa... En tykkää puuterimuotoisesta meikistä, mutta toisaalta sopivaa voidettakaan ei vielä ole löytynyt. Joudun varmaan toistaiseksi tyytymään tuohon öljy+kasvovoide+mineraalipuuteri+heleyttäjä sekoitukseen.

Eteeriset öljyt: Näitä olen mainostanut blogissani jo aiemminkin. Itselläni on käytössä teepuuöljy (haavanhoito, palovammat, desinfiointi yms.) sekä ylang ylang (hiustenhoito, tuoksuttelu). Aiemmin olen käyttänyt myös appelsiinia, joka sekin on ihana tuoksutteluun ja hierontaöljyn tai hiushuuhteen tuoksuksi. Ylang ylangista voisi sanoa sen verran, että se on tosi tujua. Hiushuuhteeseen riittää yleensä 1-2 tippaa. Migreeniin taipuvaisille sitä ei suositella, koska tuoksu tosiaankin on aika vahvasti kukkainen. Ylang ylangin sanotaan myös herättelevän (krhmm...) ihmisen seksuaalisuutta, mutta siihen nyt en ota ollenkaan kantaa :D




8 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Hmm... tästä sinun blogista näyttää kadonneen kaikki kuvat? Näkyy vain tuollaisia omituisia pikkuriikkisiä laatikoita. t. B. N. / Lukuhoukka (ei jaksa kirjautua)

B. H. kirjoitti...

Olinkin jo kirjautuneena... nyt minusta saa fiksun kuvan. :D

Kristiina kirjoitti...

Joo, sitä tässä itteki ihmettelen kun ei näy edes headerkaan... Äskön vielä näky kaikki, joten oliskohan Bloggerilla joku häriö päällä o.O

B. H. kirjoitti...

Eipä näy mitkään kuvat enää minullakaan, joten taitaa blogger sekoilla jotenkin... sori nyt meni mielenkiinto postauksestasi noihin kadonneisiin kuviin!

Kristiina kirjoitti...

Ei se mitää, hyvä tietää, että tämä ei johdu minu omasta koneesta... Ärsyttävää ku just sain semmosen postauksen väsättyä, missä on kunnolla kuviaki nii eiköhän ne kaikki katoa johonki bittiavaruuteen :D Erityisesti kyrsii tuo headerin puuttuminen. Toivottavasti tulevat pian takaisin...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun kerrot näistä näin runsaasti ja perinpohjaisesti. :) Haluaisin itsekin alkaa käyttää palashampoota mutta minua mietityttää vaahtoaako se?

Kristiina kirjoitti...

Tosi kiva, jos näistä minun löpinöistä on jollekin hyötyä :) Kyllä ainakin minun kokeilemani palashampoot vaahtoaa ihan yhtälailla ku normishampookin. Niitä voi levittää tukkaan joko niin, että hieroo märkää palaa suoraan päähän tai sitten hieroo ensin käsiin ja siitä päähän. Viimeksi mainitulla pala ehkä kestää vähän paremmin. Kestävyyden kannalta on hirmu tärkeää, että pala myös kuivuu käyttökertojen välissä.

Anonyymi kirjoitti...

:) Kiitos paljon