sanoi lompakko kun himoshoppaaja jyräsi sen ylitse... Käytiin tänään miehen kanssa kaupungilla syömässä ja ostoksilla. Äiti lupasi sponssata lounaan, joten suuntasimme Hai Longiin Yongshi-buffetille. Yongshin idea on, että asiakas saa itse koostaa mieleisensä annoksen vihanneksista, lihasta, nuudeleista ja kastikkeesta. Kokki sitten paistaa koko setin isolla paistoalustalla, nams :) Lisäksi saa vetää valmisbuffetin puolelta niin paljon ruokaa ja juomaa kuin haluaa. Jos eksytte joskus Ouluun, niin kannattaa ehdottomasti suunnata lounaalle Hai Longiin.
Kun massu oli täynnä ja suuta poltteli chilin jäljiltä, suuntasimme ostoksille. Onnistuin löytämään henkkamaukalta 10 eurolla itselleni pöksyt, ja luontaistuotekaupasta viidelläkympillä kosmetiikkaa (super-auts >.<). Vessan hyllyyn löysi tiensä yksi jos toinenkin purnukka:
BeSave:n kasvovoide, Benecoksen puuteri ja meikkivoide sekä ylang ylan -öljy. Olin ensin ostamassa Frantsilan Kehäkukkavoidetta kasvovoiteeksi, mutta sitten bongasin Lifen hyllytä tuon BeSave:n. Ihan hävettää myöntää, mutta olen heikkona nätisti pakattuun kosmetiikkaan. Jos tuo kasvovoide olisi ollut rumemmassa purkissa, en varmasti olisi noteerannut sitä millään lailla :P Toisaalta se tuntui sopivammalta kuin Frantsilan voide, ja oli kolme euroa halvempikin. Että ei ihan pelkin ulkonäköperustein lähtenyt mukaan.
Benecoksen meikeistä olen haaveillut jo jonkin aikaa. Nyt kun nykyinen puuteri on loppumassa, pääsen viimein noita testailemaan :) Olivat muuten tosi halpoja, puuteri 10 euron paikkeilla ja meikkivoide 12 euroa. Suunnittelin vähän, että käytän lopun Lushin meikkivoiteeni korostusvoiteena tuon uuden meikkivoiteen alla, kun se on niin vaaleaa.
Ylang ylang -öljyn ostin hiustenhoitoon ja muuhun höpöttelyyn. Olen ihan totaalisen ihastunut omenaviinietikan käyttöön hiushoitona. Etikassa on kuitenkin se huono puoli, että se haisee pahalle, joten eteeriset öljyt peittävät mukavasti epämiellyttävän hajun. Minulla oli jonkin verran appelsiiniöljyä varastossa, mutta se (ylläripylläri) loppui. Niinpä piti ostaa jotain uutta tilalle. Kun olin kerran tuota ylang ylangia haistanut, ei muita vaihtoehtoja ollut. Lisäksi sen pitäisi rentouttaa ja rauhoitta mieltä. Ajattelin hoidella siis tukkaa jatkossa seuraavanlaisella sekoituksella: 3 dl vettä, 1/2 - 1tl omenaviinietikkaa, pari tippaa ylang ylang -öljyä. Hiukset huuhdotaan pesun jälkeen liuoksella, annetaan vaikuttaa jonkin aikaa ja huuhdotaan pois. Rauhoittaa mukavasti myös päänahkaa :) Pitää raportoida tänne, että mitä tukalle pidemmällä tähtäimellä kuuluu.
Että semmoinen shoppailukimara. Vähän meinaa ahdistaa, kun meni niin paljon rahaa, mutta eipä sille mitään voi, kun kaikki loppuu yhdessä rysäyksessä. Ehkä pärjään taas seuraavat kolme kuukautta näillä.
EDIT: Muokkailin vähän noita etikkaliuoksen ainesmääriä, ettei tule liian hapanta. Nettiä selaillessa olen törmännyt kovin monenlaisiin ohjeisiin tuon hoitonesteen suhteen, mutta ehkä kokeilemalla tulee paras itselle. Esimerkiksi seuraavilta sivuilta voi lueskella lisää:
http://www.mtv3.fi/helmi/kauneus/artikkeli.shtml/725965?kauneus-kauneuden_tahden-nain_kaunistun
http://piparminttuvaltakunta.blogspot.com/2010/01/tarkennusta-shampoottomaan-meininkiin.html
Sivut
Tunnisteet
aloitus
(1)
amigurumi
(1)
amigurumit
(28)
arki
(33)
askartelu
(15)
blogi
(10)
cernit
(4)
decoupage
(3)
fail
(4)
haaste
(3)
hahmot
(8)
harrastukset
(1)
hemmottelu
(19)
hiukset
(9)
huovutus
(3)
hyvinvointi
(9)
imetys
(1)
inspis
(4)
joulu
(18)
juhlat
(8)
kauneudenhoito
(33)
kesä
(5)
kivaa
(1)
koristeet
(10)
kosmetiikka
(11)
kuvat
(1)
kynnet
(4)
lahjat
(14)
leipomukset
(8)
luonnollisuus
(26)
mail art
(1)
mielipide
(1)
musiikki
(2)
muuta höpötystä
(7)
möy
(2)
neulominen
(19)
ompeleminen
(3)
perhe
(14)
piirtäminen
(7)
pääsiäinen
(2)
raskaus
(9)
ruoanlaitto
(1)
ruoka
(12)
scrapbooking (digitaalinen)
(1)
sisustaminen
(7)
swap-bot
(6)
söpöä
(21)
talvi
(3)
tarvikkeet
(3)
tee-se-itse
(12)
tunnustus
(1)
työ
(1)
vaatteet
(3)
vauva
(6)
vauvalle
(8)
virkkaaminen
(5)
ystävät
(5)
Tietoja minusta
- Kristiina
- Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Vou! 50 kosmetiikkaan! Siinä on varmaan minun kahden vuoden kosmetiikkabudjetti... Mutta hyvä, että löysit mieleisesi!
Omenaviinietikka hiustenhoidossa kuulostaa aika jännältä, en tiedä uskaltaisinko kokeilla.
Kyllä meinasi vähä sydämestä ottaa, ku rupesi laskeskeleen, mitä kaikkea pitää ostaa :S Noh, eiköhän nuo meikitki vähäksi aikaa riitä... Kannattaa oikeesti kokeilla tuota etikkaa, kun sen laimentaa hyvin ja vähän hajustaa nii hyvä tulee :) Ainaki minu tukka on kovasti tykänny.
Lähetä kommentti