Tietoja minusta

Oma kuva
Rakastan askartelua ja näpertelyä, mutta teen harvemmin mitään valmiiden ohjeiden mukaan. Käsillä tekeminen on hemmottelun ohella pieni pako arjesta :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kuinka tehdä nainen onnelliseksi


Siinä se on, meijä uus kotiapulainen <3 Ja se hurisee, ja toimii, eikä vain odota enää keittiössä asentajaa <3

Olen NIIN onnellinen, että se nyt on viimein tuossa. Koneen hankintaanhan liittyi pienoinen sulkuventtiiliepisodi, jolla todistin älykkyyteni tason niin Gigantin myyjälle kuin kiinteistöhuollon tädillekin. Käytiin ostamassa tuo viime viikolla ja miehen isä siinä sitten kyseli matkalla, että kai teillä on hanassa sulkuventtiili. Minä olin (alkuun) ihan vakuuttunut, että ei meillä kyllä mitää sellaista ole (mieskin oli niin väsynyt ja töötissä viikon yötyöskentelyn jälkeen, että luotti minun satavarmaan arviooni). Ihmeteltiin porukalla vielä Gigantissakin, että onpa hassua kun paikka on ja letkut sun muut, muttei sulkuventtiiliä. Soitettiin kiinteistöhuoltoon ja sielläkin vähän kummastelivat, mutta lupasivat lähettää jonkun katsomaan. Jostain syystä mieltä alkoi kuitenkin kaihertaa pieni epäilys, että ei hemmetti, olisiko siinä hanassa sittenkin sellainen numikka. Päätettiin varmuuden vuoksi käydä kotona vielä tarkistamassa, ja siinähän se venttiili on kaksi ja puoli vuotta nököttänyt tiskatessa ihan naaman edessä... Oli ihan vähän noloa soittaa kiinteistöhuoltoon, että joo sori, kyllä se venttiili löytykin. Kone lähti sitten matkaan ja odotteli asentajaa tälle viikolle, kunnes tänään saatiin se sitten ihan tositoimiin.

Arki on taas hippusen verran helpompaa, jospa niitä tiskauskilareita ei tarttis enää tämän myötä vetää :)

4 kommenttia:

B. H. kirjoitti...

Kelpaisi minullekin, ihana!

Ei mahtuisi keittiöön, mutta kuitenkin.

Kristiina kirjoitti...

Sinun pitää sitte seuraavaan asuntoon laittaa :) Jospa tuosta tulis vähä helpotusta arkeen.

B. H. kirjoitti...

Joo, ehkä. Mutta kun ei pidä ruoanlaittamisesta, kuten minä, ei sitä tiskiä niin kamalasti tule :) Joten pesukoneen hankinta kiilaisi röyhkeästi astianpesukoneen edelle.

Kristiina kirjoitti...

No se on kyllä iha ymmärrettävää :)